Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

HS: Korttirinki koitui Anni Vuohijoen Olympiakomitea-uran kohtaloksi – "Tilanne oli samanlainen kuin yläasteluokassa"

Olympiakomitean urheilijajäsenenä toiminut ja tehtävästään sittemmin ahdistelukohun seurauksena eronnut Anni Vuohijoki on kertonut Helsingin Sanomille, mistä väitetyt tapahtumat saivat alkunsa Pekingin olympialaisissa helmikuussa 2022.

Korttiringistä. Suomen jääkiekkomaajoukkueen ylimääräiset pelaajat kutsuivat painonnostajan mukaan korttipeliin.

– No, me pelattiin korttia siellä hotellin ravintolassa. Mua pyydettiin mukaan, koska ringistä uupui yksi pelaaja. Siinä oli sellaista herjanheittoa. Jos mä tuollaisella lähtökohdalla lähden istumaan johonkin pöytään, niin en mä ole silloin työporukassa vaan urheilijana urheilijoiden kanssa.

Tunnelma äityi sen verran letkeäksi, että juttu lensi puolin ja toisin. Puhuttiin päihteistä, itsetyydytyksestä ja seksistä. On epäily siitä, että tilanteesta eteenpäin reklamoinut henkilö oli Olympiakomitean työntekijä.

– Tilanne ei olisi ollut sama, jos mä olisin ollut viisikymppinen nainen, joka heittelee juttua nuorille pojille. Mutta me oltiin kaikki samanikäisiä ammattiurheilijoita. Se tilanne oli vähän samanlainen kuin yläasteluokassa, Vuohijoki sanoo Helsingin Sanomille.