Nurmijärveläisten Eeva ja Ismo Ahervuon kotipihassa odottaa kesän reissuja perheen Volvo-bussista rakentama matkailuauto – Shakki nimeltään.
Ulkopuolelta bussi näyttää miltä tahansa bussilta, mutta kätkee sisäänsä punasävyisen värimaailman lukuisine yksityiskohtineen, kaksi makuuhuonetta, keittiön, oleskelutilan ja vessan.
Karavaanarikärpänen puraisi Ahervuon perhettä viitisentoista vuotta sitten, jolloin perhe vuokrasi ensimmäistä kertaa asuntoauton. Kokemus oli hauska ja onnistunut.
– Vuokrasimme matkailuautoja muutamana kesänä, vielä tunnustellen karavaanarielämän sopivuutta perheellemme. Sitten ostimme oman auton, kertoo Eeva.
Ahervuot matkustivat kahden poikansa kanssa sekä mukana ovat aina olleet myös perheen koirat. Tilantarve synnytti ajatuksen bussista, joka on muutettu matkailuautoksi.
– Shakki on meidän neljäs bussi. Aiemmat olivat nimeltään Mese, Pulu ja Inkeri.
Ahervuot viettävät kesäviikonloput ja -loman bussillaan reissaten. Mukana reissuilla on perheen nykyisin viisitoistavuotias poika Miro ja kaksi koiraa.
Karavaanarit ovat sosiaalisia ja huumorintajuisia.
Perhettä kiehtoo karavaanarielämässä matkailun lisäksi liikkumisen vapaus. Ismolle on tärkeää harrastukseen liittyvä rakentaminen ja siihen liittyvä suunnittelu.
Nykyisen bussin rakentaminen matkailuautoksi alkoi vuonna 2019. Bussin sisustamista on helpottanut yhteinen maku.
– Bussin muuttamista matkailuautoksi voi verrata mökin rakennukseen. Bussissa ei vaan yksikään paikka ole suorassa. Materiaalivalinnoissa huomioidaan heiluminen ja kaikki kiinnitetään lattiaan kiinni sohvia myöten, kertoo Ismo.
Reissut tehdään fiilispohjalta yhdessä ystäväperheen kanssa.
– Parasta reissuilla on yhdessä oleminen ja tekeminen. Käydään katsomassa nähtävyyksiä, museoissa ja luonnonpuistossa. On makeaa mennä fiiliksen mukaan, Eeva sanoo.
Yksi varma reissukohde on kesälle Kylähullujen Kulkureiden tapaaminen Tuurissa, jonne saapuu noin 150 busseista rakennettua omavalmisteista matkailuautoa.
– Kai tässä jonkinlainen hullu pitää olla, että alkaa bussista kesämökkiä rakentamaan, Eeva nauraa.
Eeva ja Ismo ovat aktiivisia toimihenkilöitä rekisteröimättömässä Kylähullut Kulkurit -yhdistyksessä, joka kokoaa yhteen omavalmisteisilla matkailuautoilla reissaavat. Myös Nurmijärven oma, rekisteröity paikallisyhdistys SF-Caravan Nurmijärvi ry, on pariskunnalle rakas: Eeva toimii yhdistyksen puheenjohtajana ja Ismo hallituksen jäsenenä.
– Yhdistystoiminta on hauskaa, antaa harrastukseen uutta syvyyttä.
Karavaanarielämä on tuonut perheelle paljon tuttavia ympäri Suomen.
– Karavaanarit ovat sosiaalisia ja huumorintajuisia. Tosi ihanaa on tutustua uusiin ihmisiin ympäri Suomen. On mukavaa kuulla erilaisia murteita.
Ahervuot eivät halua listata kotimaan leirintäpaikkoja järjestykseen, koska on monia hyviä.
– Parhaita paikkoja ovat leirintäalueet järven rannalla, jossa pääsee uimaan ja melomaan. Tykätään luonnonmukaisista ympäristöistä, liian fiiniä ei tarvitse olla.
Perhe viettää reissuilla aktiivista lomaa, mutta sateen sattuessa siitäkin löytyy hyvät puolensa.
– Sateen hakatessa Shakin ikkunaan, ei ole kiire minnekään, voi vain kääriytyä vilttiin ja katsoa leffaa.