Kysymys & vastaus | Millä perusteilla yläkouluun siirtyvien luokkajaot tehdään? – sivistysjohtaja Tiina Hirvonen vastaa

Tulevat 7.-luokkalaiset ovat viime viikkoina saaneet tiedon luokasta, jolla ensi syksynä yläkoulun aloittavat. Osa heistä odottaa syksyä innolla, osa on huolissaan siitä, onko uudella luokalla entuudestaan tuttuja kavereita. Sivistysjohtaja Tiina Hirvonen (kuvassa) ja opetuspäällikkö Kati Luostarinen vastaavat yhdessä luokkajakoon liittyviin kysymyksiin.

Millä perusteilla luokkajako tehdään ja kuka sen tekee?

Luokkajaon valmistelee yläkoulussa ryhmä, jonka kokoonpano vaihtelee hieman yläkouluittain. Ryhmässä on yleensä mukana esimerkiksi rehtori, erityisopettaja ja oppilashuollon työntekijöitä. He muodostavat luokkajaot alakoulun luokanopettajilta saamiensa tietojen pohjalta huomioiden pedagogiset ja oppilashuollolliset asiat. Valmiit luokkajaot lähetetään yleensä vielä kommenteille alakoulujen luokanopettajille. Viime kädessä luokkajaosta päättää rehtori.

Ovatko perusteet kaikissa kouluissa samat?

Kaveritoiveita ei kysytä oppilailta.

Kyllä ovat. Luokkajakoihin vaikuttavat monet tekijät, kuten oppilaiden mahdollinen A2-kielivalinnat, katsomusaineet, äidinkieli/S2-kieli ja painotusopetukseen valinta. Luokkajaoissa otetaan myös huomioon luokka- ja yksilökohtaisissa siirtopalavereissa alakoulujen opettajien esiin nostamat asiat. Lisäksi huomioidaan oppimisen tuen näkökulma ja tuellisten oppilaiden tasainen jakautuminen eri yleisopetuksen luokille.

Kartoitetaanko oppilaiden kaverisuhteita luokkajakoa tehtäessä?

Kaverisuhteita kartoitetaan alakoulujen lähettäviltä luokanopettajilta.

Saavatko oppilaat esittää toivomuksensa?

Kaveritoiveita ei kysytä oppilailta. Sen sijaan alakoulujen opettajilta saadaan tietoa ja ehdotuksia kavereista tai oppilasryhmistä sekä muutenkin oppilaiden sosiaalisista suhteista.

Katsovatko opettajat ennakkoon klikkiparit eli oppilaat, jotka voivat yläkouluun samalle luokalle tullessaan aiheuttaa ongelmia?

Luokan opettajien kanssa käydään lävitse etukäteen alakoulujen luokkien tilanteet.

Jos ilmenee, ettei luokalla ole yhtään tuttua kaveria, onko luokan vaihtaminen mahdollista?

Toiveita luokan vaihtamisesta tulee vuosittain ja jokainen niistä käsitellään tapaus- ja tilannekohtaisesti.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut