Merkittävä osa vanhojen pientalojen omistajista kuvittelee talotekniikkaremontit todellisuutta pitkäkestoisemmiksi ja kalliimmaksi kuin ne ovat. Tämä selviää kyselystä, jonka on teettänyt saneerausyritys Renoa Group.
Kyselyn mukaan lähes joka kolmas (30 prosenttia) yli 30 vuotta vanhojen talojen omistajista ei tiedä, kauanko kodin putki-, viemäri-, sähkö tai lämmitysremontit kestävät. Lähes yhtä moni arveli, että sähkösaneeraus vie yli 10 päivää ja joka neljäs arveli, että yli 10 päivää pitää varata myös käyttövesi- tai lämpöverkkoputkiston asennukseen pinta-asennuksena.
Osa vastaajista uskoo remonttien venyvän pahimmillaan jopa kolmeen kuukauteen.
Renoa Groupin toimitusjohtajan Juha Määtän mukaan mielikuvat pitkistä ja kalliista talotekniikkasaneerauksista ovat vanhentuneita, sillä omakotitalojen remontit voidaan toteuttaa nykyisin muutamassa päivässä, eikä remontin alta tarvitse edes muuttaa pois.
– Nykyaikaisilla menetelmillä remontit voidaan toteuttaa pintoja purkamatta alle viikossa, usein jopa muutamassa päivässä. Remonttia ei kuitenkaan kannata lykätä, sillä jos vahinko on jo päässyt tapahtumaan, on edessä mittavampi remontti, mikä vaikuttaa sekä kestoon että hintaan merkittävästi, Määttä sanoo Renoan tiedotteessa.
Remonttien kustannuksista talojen omistajat ovat markkinatutkimuksen mukaan paremmin perillä. Noin viidennes sanoi, ettei osaa arvioida hintaa. Muut kuitenkin osuivat varsin lähelle todellisia hintoja.
Edullisimmaksi kuluttajat arvioivat viemärien sukituksen, jonka keskihinnaksi asettui 8 150 euroa, pinta-asennuksena tehdyn putkiremontin 9 800 euroa ja perinteinen putkiremontti 14 400 euroa.
Sähkösaneerauksen hinnaksi veikattiin 12 000 euroa.
Toiseksi kalleimmaksi talonomistajat arvioivat lämmitysmuodon vaihtamisen ilma-vesilämpöpumppuun, 13 500 euroa.
Renoan Juha Määttä kertoo, että näiden remonttien todelliset hinnat asettuvat kohteesta riippuen noin 5 000–20 000 euroon. Keskihinta on 10 000 euron molemmin puolin.
– Hintahaarukan alapäähän sijoittuu esimerkiksi käyttövesiremontti yksikerroksiseen puurakenteisen taloon, jossa vesipisteitä ja läpivientejä on vähän. Hintahaarukan yläpäähän puolestaan asettuvat kohteet, joissa toteutetaan laajuudeltaan isompi ja enemmän työtä vaativa remontti. Esimerkiksi lämmitysremontti voi käsittää talon lämpöverkkojärjestelmän uusimisen kokonaisuudessaan sisältäen putkiston, vesikiertoisten pattereiden sekä uusien lämmityslaitteiden asennuksen.
Kotivakuutuksen ehdot talon omistajat tuntevat markkinatutkimuksen mukaan heikonpuoleisesti.
Vain 38 prosenttia kuluttajista kertoo tuntevansa kotivakuutuksen ehdoista löytyvän ikävähennyksen ja 27 prosenttia vuotovähennyksen.
Jos vanha vesiputki rikkoutuu ja aiheuttaa vahingon, vakuutusyhtiön korvauksia pienentävä sekä ikävähennys että vuotovähennys. Tämä tarkoittaa, että vanhan putkiston omistaja maksaa remonttikustannuksista suuremman osan kuin uuden.
Markkinatutkimuksen toteutti Kuulas Helsinki Renoa Groupin toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin yli 30 vuotta vanhojen pientalojen omistajille Suomessa ja Ruotsissa. Tutkimukseen osallistui 500 vastaajaa molemmissa maissa. Tiedonkeruu oli 14.–27.2.2022.