Helsingin yliopiston yliopistotutkija Jenni Karimäki näkee, että viikonloppuna esiin tullut kansanedustaja Wille Rydmaniin (kok.) liittyvä häirintätapaus voisi parhaimmillaan herättää sisäisen keskustelun puolueiden sisällä.
Karumäki tähdentää, että ei halua ottaa kantaa yksittäiseen tapaukseen, vaan ajatella kysymystä isommassa mittakaavassa.
– Laajempana asiana kyse on vallankäytöstä ja sen tavoista. Miten katsomme ihmisiä, joilla on valtaa ja miten he sitä käyttävät.
Tutkija on havainnut, että viime vuosina vastaavanlaista ilmiötä on käyty monilla elämänalueilla, kuten kulttuurimaailmassa.
– On hyvä, että se keskustelu tavoittaa myös politiikan. On hyvä pohtia isommassa mittakaavassa, toteutuvatko kaikki ohjeistukset politiikan sisällä, Karimäki pohtii.
Olennaisin kysymys on se, miten henkilö käyttää omaa valta-asemaansa suhteessa toiseen ihmiseen.
– Tiedän, että tällaista pohdintaa on käyty jo tähänkin asti. On olennaista, että vallassa olevat ihmiset tiedostavat oman valta-asemansa. On hyvä, että häirintätapausten noustessa esille kiinnitetään huomiota siihen, että puolueen sisällä prosessi on kunnossa ja tätä kautta häirintä saadaan kitkettyä, Karimäki sanoo.