Unohda tiukka vaakaan tuijottaminen – onnistunut painonhallinta perustuu muihin asioihin

Painonhallintaa tutkinut Anu Joki on viime aikoina alkanut pohtia omia valintojaan.

– Tuoko terveellinen syöminen hyvinvointia, vai ovatko taustalla yhteiskunnalliset paineet? Käynkö juoksulenkillä sen takia, että haluan näyttää hyväksyttävältä?

Joki sanoo tavoittelevansa terveyttä ja hyvinvointia, koska haluaa voida hyvin.

– Mutta elämä tuntuu mukavammalta, jos siinä on myös sallivuutta ja joustavuutta. Yleensä syön aamupalaksi leipää ja juon kahvia. Väitöspäivän jälkeen aloitin päiväni nauttimalla juhlasta jäänyttä kakkua.

Elintarviketieteiden tohtori Joki on tuntenut pitkään paloa painonhallinnan tutkimiseen ja tehnyt aiheen parissa töitä vuosia.

Joen mielestä kehopositiivisuutta ja painonhallintaa ei pidä asettaa vastakkain, kuten usein tehdään. Kehopositiivisuudessa on kyse oman kehon arvostuksesta.

– Kehopositiivisuus ja ruokarauha eivät ole minusta vastakkain esimerkiksi sen kanssa, että syödään terveellisesti.

Joki on tehnyt aikoinaan jo gradunsa keski-ikäisten naisten onnistuneesta painonhallinnasta. Hän on myös vetänyt painonhallintaohjaajakoulutuksia Sydänliitossa. Idea väitöskirjasta syntyi ensimmäisellä äitiyslomalla. Matkan varrella lapsia on syntynyt vielä kaksi lisää.

Anu Joki väitteli vastikään Helsingin yliopistossa aiheesta elinikäinen painonhallinta. Tutkimusta varten hän haastatteli 39 ihmistä, jotka ovat painoindeksin mukaan olleet aina normaalipainoisia tai hoikkia. Toisen tutkimusryhmän 20 ihmistä olivat laihduttaneita, suurin osa painoindeksin mukaan edelleen ylipainoisia.

– En oikein pidä painonhallinta-sanasta, koska siinä korostetaan yksilön vastuuta. Hyvinvointia edistävä elämäntapa voisi olla parempi ilmaus, ilman moraalista arvostelua ja tuomitsemista.

Painonhallinta mielletään Anu Joen mukaan helposti projektiksi, jonka pitäisi tapahtua tietyn ajan kuluessa.

– Tällainen ajattelu pitää yllä dieettikulttuuria. Valitaan keinoja, jotka eivät edistä hyvinvointia. Paino putoaa hetkellisesti, kunnes palataan taas vanhoihin tapoihin.

Elinikäisessä painonhallinnassa on sen sijaan kyse säännöllisistä, joustavista ja sallivista elämäntavoista. Painonhallinta näyttäytyy elämäntyylinä, joka ei vaadi äärimmäisiä kuntokuureja tai paastoamista.

– Mutkaton ruokasuhde ja aktiivinen elämäntapa opitaan jo lapsuudessa.

Joen tutkimuksen mukaan painonhallinnassa onnistuneilla liikunta oli tärkeä osa elämää jo lapsena, esimerkiksi ulkoleikeissä. Kaikilla ei välttämättä ole aikuisena varsinaista liikuntaharrastusta, mutta aktiiviseen elämäntapaan kuuluvat luonnollisena osana esimerkiksi ulkoilu, kävely ja pihatyöt.

– Kyse ei ole vain painonhallinnasta vaan hyvinvoinnista, itsestä huolehtimisesta ja nauttimisesta, Joki sanoo.

Painonhallinnassa onnistuneet luottivat omaan tapaansa toimia ja kykyynsä tehdä muutoksia tarvittaessa. He eivät innostuneet tuttavien suosittelemista dieeteistä.

Laihduttaneet puolestaan toimivat tutkimuksen mukaan enemmän ulkoisten sääntöjen perusteella, jolloin puheessa korostuivat kontrolli ja itsekuri. Painonhallinnassa epäonnistumista selitettiin ulkoisilla tekijöillä ja arjen haasteilla.

Kehopositiivisuus ja ruokarauha eivät ole minusta vastakkain esimerkiksi sen kanssa, että syödään terveellisesti.

– He kokivat, että heidän piti selittää asia, jotta he eivät joutuisi arvostelun kohteeksi yhteiskunnassa, jossa ihaillaan hoikkuutta.

Erilaiset elämäntapahtumat saattavat vaikuttaa painonhallintaan ja lihomiseen. Joen haastattelemat, elinikäistä painonhallintaa toteuttavat ihmiset osasivat erilaisissa elämäntilanteissa muuttaa opittuja tapojaan. Jos esimerkiksi työ vaihtui vähemmän liikunnalliseen, ihminen hoksasi, että ei tarvitsekaan syödä niin paljon kuin ennen.

Painonhallinnassa on kyse tasapainosta syömisen ja liikkumisen välillä mutta myös paljon muusta.

– Taustalla vaikuttavat esimerkiksi kulttuuri, yhteiskunta, erilaiset puhetavat, aikaisemmat elämänkokemukset, lapsuus, fyysinen elinympäristö ja ihmiset, joiden kanssa eletään.

Ikä ja sukupuoli vaikuttivat tutkimuksen mukaan ihmisten ajatteluun vähemmän kuin Joki oli ennakoinut. Naiset kokivat jonkin verran enemmän paineita painostaan kuin miehet.

Terveys oli ensisijainen syy painonhallinnasta kiinnostumiselle. Ulkonäkö korostui syynä nuoremmilla ikäryhmillä hiukan enemmän kuin vanhemmilla.

Ihmisestä tehdään herkästi johtopäätöksiä painon perusteella. Pituuteen ei liity vastaavaa moraalista arvostelua.

– Oikeastihan emme tiedä mitään ihmisen elämästä. Voi olla niinkin, että ihminen on painoindeksin mukaan normaalipainoinen, mutta tavat, joilla hän on siihen päässyt, voivat olla haitallisia terveydelle, Joki sanoo.

Joen mukaan vastuuta painonhallinnasta ei pitäisi asettaa yksilön harteille. Yhteiskunnan pitäisi kantaa osa taakasta.

– Puhutaan lihavuudelle altistavasta ympäristöstä. Meidän pitäisi helpottaa liikkumaan pääsyä. Arkiliikunta on vähentynyt. Kauppaan mennään autolla ja lapset kuljetetaan koulun viereen.

Joki puhuu myös yltäkylläisyyden keskellä elämisestä. Kaupan juustohyllyt notkuvat vaihtoehdoista, lounaspaikoissa on buffetruoka ja entistä suuremmat lautaset.

Väitöstutkimus kannustaa panostamaan terveydenedistämisohjelmissa pitkäaikaisen terveyttä edistävän elämäntavan kehittymiseen jo lapsuudesta ja nuoruudesta alkaen.

Joki huomauttaa, että painonhallinnassa ei ole yhtä oikeaa tapaa onnistua. Elämänmuutokseen ryhtyessä kannattaa valita juuri itselle sopivat tavat. Tiukka vaakaan tuijottaminen on hyvä unohtaa.

– Kun tekee hyvinvointia edistäviä muutoksia, liikkuu entistä enemmän ja jaksaakin yhä enemmän. Hyvinvointi kasvaa. Siinä sivussa painokin saattaa alentua.

Tuula Lindberg, 66, on aina ollut hoikka tai normaalipainoinen. Helsinkiläinen Lindberg vietti lapsuutensa Keski-Suomessa. Kotona ei puhuttu erikseen liikunnasta tai painonhallinnasta. Liikunta oli luonteva osa lasten arkea.

– Naapureita oli paljon, ja me lapset leikimme ja liikuimme yhdessä. Hiihdin ja uin. Koulumatkat kuljin pyörällä ja kävellen. Äiti ja isä tykkäsivät tanssia ja hiihtää.

Lindberg on aina pitänyt liikunnasta. Parikymppisenä hän juoksi ja pyöräili pitkiä matkoja päivittäin.

– Se meni vähän överiksi, repsahti ylikäyttäytymiseksi.

Kun tekee hyvinvointia edistäviä muutoksia, liikkuu entistä enemmän ja jaksaakin yhä enemmän.

Lindberg osallistui Anu Joen väitöstutkimukseen yhtenä haastatelluista.

Eläkkeellä oleva Lindberg teki työelämässä paljon istumatyötä näyttöpäätteellä ja hoiti hartiavaivojaan liikkumalla paljon. Hän kulki työmatkat polkupyörällä ja ulkoilutti koiraa. Edelleen hän pyöräilee tai kävelee esimerkiksi kauppamatkat. Välillä lenkkiseurana on perheen aikuisen pojan koira.

Paino ei ole juuri heilahdellut. Tällä hetkellä 169-senttinen Lindberg painaa noin 67–68 kilogrammaa.

– Jos välillä turvottaa tai on ähky olo, sekin ajaa liikkumaan. Liikunnasta tulee ihana olo ja hyvä mieli.

Lindberg sanoo syövänsä perusruokaa, kasviksia, lihaa ja kalaa.

– En ole mikään kulinaristi. Syön, koska on nälkä.

Herkuttelu kuuluu Lindbergin elämään. Kahvin kanssa pitää olla jokin pieni herkku.

– Leivon pullaa, sämpylöitä ja kuivakakkua.

58-vuotiaana Lindberg sairasti rintasyövän ja kävi sytostaattihoidoissa.

– Se vei paljon lihassoluja, ja olo oli heikko.

Lindberg katseli hoidoissa, miten huonokuntoisia monet ihmiset olivat. Hän päätti syövästä toivuttuaan, että pyrkisi jatkossakin pitämään kunnostaan huolta aina.

– Luojan kiitos minulla ei ole mitään liikuntaesteitä. Ihmisillä voi olla vaikka mitä syitä, joiden vuoksi he eivät pysty liikkumaan.

Lindbergillä on polvissaan nivelrikkoa, mutta sille liikunta tekee hänen mukaansa vain hyvää.

Tuula Lindberg saa joskus ikätovereiltaan myönteistä palautetta hyvästä kunnostaan.

Eräs kommentti sen sijaan on jäänyt mieleen ikävänä.

– Kun olin vielä työelämässä, eräs työkaverini sanoi, että kauhea kun sä olet laiha. Se tuntui loukkaavalta. Eihän hoikkakaan voi välttämättä rakenteelleen mitään.