Pahoinpitelyt, tapahtumat ja liikenne pitivät poliisin kiireisenä

Viime viikolla Itä- Uudenmaan poliisia työllistivät muun muassa pahoinpitelyt, erilaiset yleisötapahtumat ja kovat nopeudet, kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitos viikkotiedotteessaan.

Poliisilla tutkinnassa on kolme Hyvinkäällä lyhyen ajan sisällä tapahtunutta tulipaloa, joiden yhteyttä toisiinsa selvitellään. Paloja epäillään tahallaan sytytetyiksi ja niiden tapahtumapaikat sijaitsevat noin parin kilometrin säteellä toisistaan, tiedotteessa kerrotaan.

– Yksi tutkittavana olevista tulipaloista on Munckinkadulla tapahtunut kaksikerroksisen tyhjillään olevan kerrostalon palo. Tähän pallon liittyen olemme saaneet muutamia vihjeitä, joita meillä selvitellään, kertoo komisario Aki Rantahuhta tiedotteessa.

Toinen paloista syttyi perjantaina 17.6. Vesitorninkadulla. Poliisi sai tehtävän kohteeseen ja partion saapuessa paikalle jälkisammutustyöt olivat käynnissä. Kohteessa sijaitseva roskakatos paloi kokonaan.

– Kolmas meillä tutkittavana oleva tulipalo tapahtui 26.5. torstaina iltaviideltä Piispanpuistossa. Tässä tapauksessa paloi kaupungin omistamia rumpu- ja viemäriputkia. Palossa tuhoutuneiden putkien yhteisarvo on lähes 45 000 euroa. Myös tätä törkeänä vahingontekona tutkittavaa tulipaloa epäillään tahallaan sytytetyksi, Rantahuhta jatkaa tiedotteessa.

Miehen epäillään anastaneen hajuvesiä noin 1200 euron arvosta sunnuntaina 19.6. Tammistossa sijaitsevasta kauppaliikkeestä.

– Epäillyn teon oli huomannut kauppaliikkeen vartija, joka oli saanut pakenemaan lähteneen varkaan juoksemalla kiinni läheisestä maastosta. Osa anastetuista hajuvesistä löytyi epäillyn hallusta. Osan epäilty oli heittänyt maastoon pakomatkansa aikana. Kaikki tuotteet saatiin kuitenkin myyntikuntoisena takaisin. Epäilty otettiin kiinni ja hänet on nyt kuulusteltu epäiltynä varkauteen, kertoo rikoskomisario Timo Luoto tiedotteessa.

Liikennepoliisin partiot mittasivat maanteillä viime viikonloppuna jälleen huimia nopeuksia.

Haaviin jäi parikymmentä kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan. Parin kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

– Pahin näistä oli 210km/h satasen alueella. Sunnuntaina Lahdenväylältä mitattiin vielä kiireiselle kuljettajalle nopeudeksi 186km/h. Kortittomia kuljettajia tavattiin neljä, joista yksi jäi kiinni poliisille kaksi kertaa neljän tunnin sisällä, kertoo rikoskomisario Jukka Mustapää tiedotteessa.

Partioita työllisti lauantaina myös kokoontumisajo, jossa paikalla oli parhaimmillaan 200 autoa.

– Kiitokset poliisista lähtee tapahtuman järjestäjälle toimivasta ja saumattomasti sujuneesta yhteistyöstä, Mustapää jatkaa.

Itä-Uudenmaan poliisilla oli viime viikolla vajaat 1950 erilaista poliisitehtävää, joista hieman alle puolet painottui viikonlopun ajalle. Viikonloput olivat vilkkaita ja tehtävissä korostuivat pahoinpitelyt, rattijuopumukset, päihtyneet, häiriökäyttäytymiset.

Viikonloppuna valvottiin myös yleisötapahtumia Tuusulassa ja Porvoossa ja juhlinta sujui poliisin mukaan hienosti eikä aiheuttanut kuin muutaman poliisitehtävän, tiedotteessa kerrotaan.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut