Ilmalämpöpumppu voi aiheuttaa tuhansien eurojen vesivahingon, varoittaa vakuutusyhtiö – Tarkasta omasta laitteestasi ainakin nämä

Ilmalämpöpumpusta voi aiheutua hellekesänä tuhansien eurojen vahinko, jos pumppua ei ole huollettu asianmukaisesti. Vakuutusyhtiö Lähitapiolan asiantuntija kertoo tiedotteessa, että ilmalämpöpumpuista on aiheutunut satoja vuotovahinkoja.

– Helteillä, kun ilmalämpöpumppuja käytetään jäähdyttämiseen, laitteeseen syntyy kondenssivettä. Jos tämä vesi ei pääse asianmukaisesti poistumaan putkistoja pitkin, vesi saattaa aiheuttaa huomattavan vahingon kodissa. Kun laitetta käytetään viilennykseen, on hyvä tarkastaa, että poistoputkesta tiputtelee vettä ja että vesi valuu asianmukaisesti maahan tai viemäriin, eikä esimerkiksi rakennuksen seinään, sanoo Lähitapiolan asumisen turvallisuuden palveluista vastaava projektijohtaja ja paloinsinööri Antti Määttänen tiedotteessa.

Lähitapiolan tilastojen mukaan ilmalämpöpumppujen aiheuttamien vuotovahinkojen syy on ollut tukkeutuneessa poistoputkessa, putkiliitoksen rikkoutumisessa tai asennusvirheessä.

Huolimattomat liitokset voivat vuotaa rakenteisiin pidemmän aikaa ennen kuin vahinko huomataan.

Antti Määttänen, Lähitapiola

– Talven aikana sisäyksikön valuma-altaaseen kertyy pölyä ja se kulkeutuu putkistoon kesällä, kun kondenssivettä kertyy. Putkistossa saattaa olla lisäksi mutka, jolloin vesi seisoo paikallaan ja kerryttää levää, jolloin tukos syntyy. Myös hyönteiset voivat tukkia poistoputken. Huolimattomat liitokset taas voivat vuotaa rakenteisiin pidemmän aikaa ennen kun vahinko huomataan. Kaikkiin kosteuden merkkeihin tulee suhtautua huolella ja tarkastaa mahdollisen vuodon lähde. Lisäksi ilmalämpöpumput tulee huoltaa säännöllisesti huoltokirjan mukaisesti, Määttänen sanoo tiedotteessa.

Enemmistö ilmalämpöpumppujen vahingoista on Lähitapiolan mukaan kuitenkin laitteen erilaisia rikkoutumisia.

Sähkövirran häiriöt, jotka johtuvat puun kaatumisista sähkölinjoille tai salamaniskuista, rikkovat ilmalämpöpumppuja.

Yleinen syy on myös laitteen osan rikkoutuminen.

Muutaman kerran vuodessa ilmalämpöpumppu aiheuttaa rikkoutumisensa yhteydessä myös tulipalon.

Vinkit

Tarkasta ainakin nämä

Puhdista sisäyksikön karkeasuodattimet. Suositus on tehdä puhdistus kerran kuukaudessa. Voit käyttää puhdistukseen imuria ja vesihuutelua.

Sisäyksikön suodattimet on syytä vaihtaa aika ajoin. Suositus on parin vuoden välein.

Ulkoyksikön ritilä on syytä puhdistaa säännöllisesti. Propelliin juuttuneet roskat ja oksat voivat vaurioittaa laitetta.

Varmista poistoputken puhtaus, jotta kondenssivesi pääsee poistoputkea pitkin pois. Mikäli putki on tukossa, järjestä huolto välittömästi.

Lähde: Lähitapiola

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut