Nurmijärven Yleisurheilun Aatu Kangasniemelle kaksi EM-mitalia

Nurmijärven Yleisurheilua edustava Aatu Kangasniemi, 16, voitti kaksi EM-mitalia yleisurheilun alle 18-vuotiaiden EM-kisoissa Jerusalemissa.

Kangasniemi saavutti varhain keskiviikkoaamuna Nurmijärven Yleisurheilun historian ensimmäisenä urheilijana henkilökohtaisen arvokilpailumitalin, kun hän voitti kuulantyönnössä pronssia tuloksella 19,48. Kilpailun voitti Turkin Ali Peker tuloksella 21,05 ja hopealle työnsi Saksan Georg Harpf tuloksella 20,16.

Myöhemmin keskiviikkona Kangasniemi saavutti toisen EM-mitalin, kun hän heitti moukarinheitossa hopealle tuloksella 77,74.

Kangasniemi johti moukarikisaa neljän kierroksen ajan ennätysheitollaan, mutta Kyproksen Iosif Kesidis punnersi kuitenkin ohi 78,92 kantaneella heitollaan.

–  Veto oli poissa moukarissa, kun heräsin jo kello neljältä aamulla kuulan finaalia varten ja olen ollut koko päivän jalkeilla. Menoa on ollut pitkin päivää, enkä päässyt kunnolla lepäämään, sen verran innostuin jo aamun pronssista.

– Ruokailukin meni hieman pieleen, nälkäisenä heitin. Mutta hemmetin hyvältä nyt tuntuu, Kangasniemi kommentoi tulostaan Suomen Urheiluliiton julkaisemassa tiedotteessa.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut