Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Romumetallin hinnan nousu sai varkaat liikkeelle – Yrittäjän siirtolavalta varastettu metallia 10 000 euron arvosta

Romumetallin hinnan nousu on saanut varkaat liikkeelle.

Järvenpääläinen Lämpöhuolto Group Oy:n yrittäjä Juuso Pelkonen törmää ilmiöön lähes viikoittain.

Hän kerää työmailta kierrätykseen muun muassa öljykattiloita ja kaukolämpölaitteita. Ne laitetaan odottamaan kuljetusta siirtolavaan, josta varkaat käyvät valikoimassa säännöllisesti arvokkaimmat romut.

– Tänä vuonna siirtolavalta on varastettu noin 50 000 kiloa metallia. Sen rahallinen arvo on noin 10 000 euroa, Pelkonen kertoo.

Hänen on tänä vuonna tarvinnut tyhjennyttää metallinkierrätyslava vain yhden ainoan kerran.

– Varkaat ovat tehneet sen puolestani, yrittäjä hymähtää tuohtuneesti.

Siirtolavan ympärille asennetut kymmenen valvontakameraakaan eivät pidättele varkaita.

Kaikki viedään, mikä irti lähtee.

– Yleensä viikonloppuaamuisin lavan viereen ajaa pakettiauto, joka lastataan täyteen romua. Suomalaisten lisäksi tekijöinä on virolaisia ja romanialaisia, hän kertoo.

Varkaudet lisääntyivät sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Metalliromun hinta on paikoittain jopa kaksinkertaistunut helmikuun jälkeen

– Romumetallin hinnan noustessa ilmiö ottaa aina tuulta purjeisiin ja kaikki viedään, mikä irti lähtee, Pelkonen tietää.

Rahan arvoista tavaraa ovat alumiini, rosteri, ruostumaton teräs ja ihan tavallinen rauta. Työntekijät ottavat jo työmailla sivuun arvokkaammat metallit kuten kuparit ja messingit.

Pelkonen on tehnyt poliisille lukuisia rikosilmoituksia omaisuusrikoksista, joihin liittyy kuitenkin ongelmia.

– Minun pitäisi rikosilmoituksessa osata kertoa tarkalleen varastetun tavaran määrä ja arvo. Poliisilla on kädet täynnä töitä ja he ehtivät palata varkauteen vuoden päästä.

Suomen Romukauppiaiden Liitto kerää tietoa varkaista, heidän käyttämistä kulkuneuvoista sekä varastetuista metalleista. Tiedot päätyvät metallia ostaviin yrityksiin.

Pelkoselta on kysytty, miksi hän ei rakenna järeää aitaa siirtolavan säilytyspaikan ympärille.

– Aidallekin tulisi hintaa. Kyseessä on pieni joukko varkaita. Kun se saadaan kiinni, varkaudet loppuvat.

Hän aikoo asentaa metalliromun joukkoon GPS-paikantimen, joka paljastaa varkaiden välivaraston.

– Se on todennäköisesti Tuusulassa tai Vantaalla. Sieltä metalli jatkaa matkaa Baltian maihin, Pelkonen arvelee.

Itä-Uudenmaan poliisin alueella metallivarkaudet ovat hieman kasvussa viime vuoteen verrattuna.

– Osaan tapauksista saadaan tekijät, mutta valitettavasti osa jää pimeiksi, rikostarkastaja Marianne Mettovaara kertoo.

Hän suosittelee pitämään mahdollisuuksien mukaan autoja tallissa, mikä estää katalysaattorivarkauden.

– Työmailla kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että kaikki arvokkaat tavarat pidettäisiin lukkojen takana.