Koko perheen tapahtumatori Lähtelän rannalla

Erilaisiin harrastuksiin pääsee tutustumaan elokuussa Rotaryklubin johdolla.

Nurmijärvi-Klaukkalan Rotaryklubi järjestää Nurmijärven harrastusmahdollisuuksia esittelevän tapahtumatorin Valkjärven Lähtelän uimarannalla lauantaina 20. elokuuta kello 9–14, osoitteessa Valkjärventie 79. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Laaja kirjo urheilu- ja harrasteseuroja.

Mukana on laaja kirjo urheilu- ja harrasteseuroja kertomassa tarjonnastaan. Kaikkiaan tulossa on noin 20 toimijaa eri liikuntalajeista nuorisoseura- ja Martta-toimintaan. Osallistumassa ovat myös Nurmijärven kunta, Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu, Perttulan VPK ja partiolaiset. Perheen pienimmille on lisäksi tarjolla talutusratsastusta issikoilla, eli islanninhevosilla.

Alueella voi nauttia muun muassa kahvia, mehua, lettuja ja makkaraa.

Tapahtuman mahdollinen tuotto käytetään Nurmijärvi-Klaukkalan Rotaryklubin nuorisovaihdon opiskelijoiden vaihtojakson kulujen kattamiseen. Kolmekymmenvuotisen historiansa aikana klubi on järjestänyt yhden opiskelijavaihdon eri maihin liki joka vuosi. Kohdemaasta on saapunut vastaavasti nuori Klaukkalaan. Rotaryklubit ympäri maailman organisoivat ja kustantavat vuosittain yhteensä noin 8000 nuoren vaihto-oppilasjaksoja.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut