Noin 410 000 henkilöä jätti kiinteistöveron ensimmäisen erän maksamatta elokuussa. Kaikkiaan kiinteistöveroa on maksamatta yhteensä 71 miljoonaa euroa.
Valtaosalla kiinteistönomistajista oli kiinteistöveron ensimmäisen erän maksupäivä 8. elokuuta, mutta kiinteistövero jäi silti maksamatta monelta.
Maksamatta jääneelle verolle alkaa kertyä viivästyskorkoa heti eräpäivää seuraavasta päivästä. Viivästyskorko on 7 prosenttia.
Kiinteistöveroa erääntyi elokuussa 1,9 miljoonalle asiakkaalle kaikkiaan 352 miljoonaa euroa.
Osa asiakkaista kuvittelee, että Verohallinto käyttää veronpalautusta automaattisesti kiinteistöveron maksamiseen. Näin ei kuitenkaan aina ole.
– Vaikka veronpalautuksia olisi tulossa, kiinteistövero pitää maksaa erikseen, jotta välttyy viivästyskorolta. Jos kuitenkin kiinteistönomistajan henkilökohtainen verotus on vielä kesken ja kiinteistöverot yhä maksamatta, rästiin jäänyt kiinteistövero ja viivästyskorko vähennetään veronpalautuksesta ennen sen maksamista, ylitarkastaja Irene Laine selittää tiedotteessa.
Jos kiinteistöveron maksaa myöhässä, alkuperäisen tilisiirron tietoja ei kannata käyttää maksaessa. Ajantasaiset maksutiedot voi tarkistaa OmaVerosta.
– Alkuperäisellä tilisiirrolla maksettu vero tulee kyllä perille, mutta keväällä tulleessa tilisiirrossa ei ole mukana myöhästymisestä johtuvaa viivästyskorkoa. Kun tiedot tarkistaa OmaVerosta, koko summa korkoineen tulee maksettua kerralla, Laine sanoo.
Kiinteistöveron eräpäivät ovat eri ihmisillä eri aikaan. Suurimmalla osalla kiinteistönomistajista kiinteistöveron eräpäivät ovat joko elo- ja lokakuussa tai syys- ja marraskuussa. Maksueriä on kaksi silloin, jos kiinteistövero on 170 euroa tai enemmän.
Tulevia eräpäiviä silmällä pitäen kannattaa tilata e-lasku omassa verkkopankissa, Verohallinto muistuttaa.
Kiinteistöveroa maksaa tänä vuonna noin 2,2 miljoonaa kiinteistönomistajaa. Viime vuonna kiinteistöveroa kertyi kaikkiaan 2 miljardia euroa, mikä oli yhteensä 2,6 prosenttia kaikista Verohallinnon keräämistä veroista.