Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ateriakeitaan palvelut kilpailutetaan – yrittäjälle jo vuoden 2023 alussa?

Kunnanvirastolla Nurmijärven kirkonkylällä sijaitsevan henkilöstöravintola Ateriakeitaan toiminta on päätetty kilpailuttaa. Aikataulullisena tavoitteena on, että toiminta voisi siirtyä yrittäjälle vuoden 2023 alussa.

Nykyisellään Ateriakeitaan toiminnasta vastaa kunnan omistama Aleksia liikelaitos on käynyt kunnan johdon kanssa keskustelua Ateriakeitaan toiminnan jatkumisesta Aleksian toimintana. Lounasruokailun, kahvilatoiminnan ja tilaustarjoilujen järjestämiseksi on kartoitettu erilaisia vaihtoehtoja. Ateriakeitaan toimintaan on jo tehty useita muutoksia korona-ajan ja lisääntyneen etätyön vuoksi, kunnanhallituksen esittelytekstissä kerrotaan. Kunnan johdon ja Aleksia liikelaitoksen välisissä keskusteluissa on päädytty siihen, että Ateriakeitaan toiminta voisi sopia luonteeltaan hyvin yrittäjävetoiseksi ja arvion mukaan toiminnan volyymi voisi mahdollistaa yritystoiminnan.

Ateriakeitaan toiminta ei ole Aleksia liikelaitoksen ydintoimintaa, vaan liikelaitos keskittyisi jatkossa ruoka- ja siivouspalvelujen tuottamiseen kunnan lakisääteisiin toimintoihin. Muutoksella ei ole henkilöstövaikutuksia, koska Ateriakeitaan työntekijät on mahdollista sijoittaa Aleksian muihin yksiköihin.