Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ulkoilmaelokuva Sääksissä ensi keskiviikkona – myös muita Priden ennakkotapahtumia luvassa

Sääksin uimarannalla nähdään ensi viikon keskiviikkona 24.8. kello 20.30–23 ulkoilmaelokuva Minä, Simon.

Ennen varsinaista elokuvaa nähdään esinäytöksenä Tero Puhan lyhytelokuva Original.

Becky Albertallin menestysromaaniin Minä, Simon, Homo Sapiens perustuva elokuva on hauska ja sydämellinen tarina aikuistumisesta, itsensä löytämisestä ja rakastumisesta.

Ulkoilmaelokuva on osa pian käynnistyvän Keski-Uudenmaan Priden ennakkotapahtumia. Ennakkotapahtumia järjestetään myös Tuusulassa, Keravalla ja Järvenpäässä.

Nurmijärvellä Priden ennakkotapahtumia nähdään myös muun muassa kirjastoissa ja nuorisotiloissa. Esimerkiksi Rajamäen kirjastossa 31.8. kello 10–17 järjestetään sateenkaari-huiskan askartelua ja koko perheen drag-satuhetki kello 17.30.

Myös Klaukkalan kirjastossa järjestetään ohjelmaa Pride-teemalla. Kirjastossa voi neuloa koko Pride-viikon ajan yhteistä kaulahuivia sateenkaaren väreissä. Torstaina 1.9. klo 18 kirjastossa vierailee kirjailija, taiteilijavieras Tero Puha. Puha kertoo mm. elokuussa ilmestyneestä kirjasta Intiimi valo.

Rajamäen, Ahjolan ja Monikon nuorisotiloissa on 2.9. Sateenkaarikahvila. Myös kouluilla on etko-tapahtumia. Viikolla 35 Nurmijärven yläkouluilla järjestetään ohjelmaa teemalla “Minä elän oman näköistä elämää”. Myös Nurmijärven Kodit on kunnan kanssa mukana Keski-Uudenmaan Pridessa.

Pridet ovat ihmisoikeustapahtumia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkyvyyden ja yhtäläisten oikeuksien puolesta tehdyn työn kunniaksi. Keski-Uudenmaan Pride on Tuusulan, Keravan, Järvenpään ja Nurmijärven yhteinen juhla, jota kunnat isännöivät vuorollaan. Juhla järjestettiin ensimmäistä kertaa Järvenpäässä vuonna 2021. Tänä vuonna Keski-Uudenmaan Priden pääjuhla järjestetään 3.9.2022 Jokelan Tiilitehtaalla.