Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Avoin päiväkoti ja kerhot tauon jälkeen käyntiin Klaukkalassa – uudet tilat Suopolun päiväkodin yhteydessä

Avoimen varhaiskasvatuksen kerhot ja avoin päiväkoti ovat pitkän tauon jälkeen aloittaneet toimintansa Klaukkalassa. Kerhojen toiminta Suopolun päiväkotiin kunnostetuissa tiloissa käynnistyi maanantaina, ja avoimen päiväkodin toiminta keskiviikkona.

– Haluamme tarjota perheille vaihtoehtoja. On hyvä, että Klaukkala on nyt tasavertaisessa asemassa tässä asiassa, sanoo Nurmijärven varhaiskasvatuspäällikkö Marianna Kokko.

Nurmijärven kirkonkylällä avoimet kerhot toimivat Toreeninmäellä sijaitsevassa Mäkituvassa. Lisäksi kirkonkylällä on Maaniitun avoin leikkipuisto. Rajamäellä avoin päiväkoti ja avoimet kerhot toimivat Villentiellä.

Suopolulla on kaksi kerhoa, 2–3-vuotiaiden Puolukat ja 3–5-vuotiaiden Mustikat. Niiden kerhopäivät ovat maanantai ja tiistai. Kerhoihin haetaan samalla sähköisellä lomakkeella, jolla haetaan myös muuhun kunnan varhaiskasvatukseen. Päiväkotiruokailu ei koske kerholaisia. Mustikat, joiden kerhopäivä on Puolukoiden kerhopäivää pidempi, tuovat kerhoon omat eväät.

– Suopolun kerhoihin mahtuu vielä hyvin, kertoo Suopolun päiväkodin johtaja Kristiina Lammasniemi.

Suopolun kerhoihin mahtuu vielä.

Hän uskoo kiinnostuksen kerhoja kohtaan kasvavan syksyn edetessä.

– Klaukkalan kerhot ja avoin päiväkoti ovat varmasti kärsineet siitä, että niiden paikka on vaihdellut useampaan kertaan, ja välillä koko toiminta on ollut pysähdyksissä, miettii varhaiskasvatuspäällikkö Kokko.

Kerhojen toiminta on päiväkodinjohtaja Lammasniemen mukaan pitkälti samanlaista kuin päiväkodeissakin, eli suunniteltua pedagogista toimintaa. Kuinka kerho ja avoin päiväkoti sitten poikkeavat toisistaan?

– Kerho tarjoaa lapselle selkeän ryhmän, ja se on ollut monen vanhemman mielestä hyvä asia. Monet kerhon käyttäjät ovat kotihoidon kannattajia, sanoo palvelutoiminnan suunnittelija Tarja Valimaa-Arotie.

– Heidän mielestään kotihoito on lapselle hyvä, ja lisäksi halutaan hieman muuta toimintaa. Tässä on selkeä näkemyksellinen ero, hän jatkaa.

Avoimet päiväkodit ovat nimensä mukaisesti avoimia. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita ja väkimäärä voi vaihdella eri päivinä hyvinkin paljon. Huoltaja tai muu lapsen mukana oleva aikuinen huolehtii itse lapsesta. Suopellon tiloissa avoin päiväkoti toimii keskiviikosta perjantaihin.

– Avoimet päiväkodit mahdollistavat perheiden verkostoitumisen, ja siellä on mahdollista saada vertaistukea ja tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia, varhaiskasvatuspäällikkö Kokko sanoo.

Kerhoissa työskentelee yksi varhaiskasvatuksen opettaja ja yksi lastenhoitaja. He työskentelevät myös avoimessa päiväkodissa.

Suopolulle tulee tilat myös Suopolun tuvalle, jonka toiminta käynnistynee lokakuun loppupuolella.

– Kyse on kohtaamispaikasta, jonne perheiden on helppo tulla, ja jossa on ammattilaisia paikalla. Osa toiminnasta on vapaamuotoista tai ohjatusti ryhmässä tapahtuvaa toimintaa, osa yksilöllisiä tapaamisia, Kokko kertoo.

Toiminnan järjestämiseen osallistuu paitsi kunta myös Keusote, seurakunta sekä mahdolliset muut toimijat.