Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Otto Suhonen käytettävissä eduskuntavaaliehdokkaaksi – "Olen ollut aina kiinnostunut maamme suunnasta ja valtakunnan politiikasta"

Nurmijärven kunnanvaltuutettu ja sivistyslautakunnan jäsen Otto Suhonen (kuvassa) kertoo olevansa käytettävissä ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleissa. Suhonen teki päätöksen asiasta pitkän ja huolellisen pohdinnan jälkeen.

– Olen ollut aina kiinnostunut maamme suunnasta ja valtakunnan politiikasta. On mahtavaa, että elämäntilanteeni mahdollistaa ehdolle lähtemisen. Odotan kevättä jo nyt innolla, Suhonen kertoo.

Suhosen ehdokkuutta tukevat Keskustan Klaukkalan ja Rajamäen paikallisosastot sekä Keskustanuorten Uudenmaan piiri.

– Oli hienoa kuulla Oton pohdinnan lopputulos. Hän sai vahvan kannatuksen jo edellisissä kuntavaaleissa ja on nuorin valtuutettu Nurmijärvellä. Otolla on vahva motivaatio ja rohkeus vaikuttaa yhteisiin asioihin. Hän osaa tuoda näkemyksensä laaja-alaisesti perustellen sekä hyvin sanoittaen esille. Otto Suhonen on nouseva nuorensukupolven nurmijärveläinen poliittinen vaikuttaja, summaa Klaukkalan Keskustan puheenjohtaja Juuso Jaakola-Siimes.

– Otto on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt olla jo usean vuoden politiikassa mukana. Hän on toiminut mm. nuorisovaltuustossa, kansanedustajan avustajana ja kunnanvaltuustossa. Nuoria tarvitaan mukaan päätöksen tekoon, Rajamäen Keskustan puheenjohtaja Matti Korkiakoski muistuttaa.

Suhonen on toiminut aiemmin muun muassa Nurmijärven nuorisovaltuuston puheenjohtajana sekä kansanedustaja Hanna Kososen ja Matti Vanhasen avustajana.

Viimeisen vuoden Suhonen on suorittanut varusmiespalvelusta Panssariprikaatissa. Hän aloittaa syyskuussa oikeustieteen opinnot Helsingin yliopistossa.

– Oli ilo kuulla, että Otto on käytettävissä ehdolle tuleviin eduskuntavaaleihin. Tarvitsemme eduskuntaan hänen kaltaisiaan nuoria, jotka näkevät keskiössä ihmiset sekä halun kehittää ja vahvistaa yhteiskuntaa. Uudenmaan Keskustanuoret luottavat Suhosen olevan oikea henkilö päättämään tulevaisuuden entistä vaikeammista kysymyksistä sekä vahvistamaan yhteiskuntaa, linjaa Uudenmaan keskustanuorten toiminnanjohtaja Emilia Päivänsäde.

Keskustan Uudenmaan piiri nimeää seuraavat uudet eduskuntavaaliehdokkaansa syyskokouksessaan lokakuussa.