Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pilkahduksia tuuheiden aidanteiden takaa – Salainen puutarha -näyttely vie vierailijan kukkien keskelle

Salainen Puutarha on kuva- ja keramiikkataiteilija Petra Innasen Rajamäen Hiivatehtaalle luoma teoskokonaisuus. Maalauksista, keramiikasta ja kirjontatöistä koostuva kokonaistaideteos herättää henkiin vanhan hiivasalin ja johdattaa katsojan salaisen puutarhan syövereihin. Puutarhassa voi vaeltaa ilman päämäärää ja unohtaa hänet, joka sinun piti olla, tai mihin olitkaan matkalla.

Teokset ovat syntyneet vuosien 2021 ja 2022 aikana. Osa teoksista, sarja muotokuvia, nähtiin Innasen 30-vuotisen taiteilijanuran juhlanäyttelyssä TM-galleriassa Helsingissä. Nyt muotokuvien henkilöt on istutettu nauttimaan puutarhan vehreydestä. Tänä vuonna syntyneet työt on nähty aiemmin kesällä Taidekeskus Ahjossa Joensuussa.

Elämän mittainen haave.

Luvassa on myös juuri valmistuneita teoksia. Kokonaisuus on ainutkertainen.

– Kevään 2022 aikana olen toteuttanut teokset, jotka talvella syksyisen juhlanäyttelyn jälkeen alkoivat itää. En ole toiminut suunnitelmallisesti, vaan kuten puutarhuri tutkiessaan vanhaa villiintynyttä puutarhaa. Olen odotellut, perannut ja antanut kaikelle esiin pyrkivälle luvan rehottaa villisti. Olen puolitoista vuotta sitten muuttanut kaupungista maalle, Rajamäelle. Samalla on käynyt toteen elämän mittainen haave omasta puutarhasta, Innanen sanoo.

Viljely, moninainen kirjo kasveja ja otuksia, mutta samalla sydänjuuria kouraiseva lajikato ovat aiheita, jotka ovat saaneet Innasen valtaansa.

– On syvä onni siitä, että näkee nokkosperhosen toukan ahmivan lehteä tai kokee niityn villinä lentelevät pölyttäjät. Pientä ja silti niin suurta. Kukkamaalari on ehkä vähättelevä termi, mutta olen halunnut katsoa sen taakse. Mitä intohimon piilotettuja kuvauksia ovatkaan 1600-luvun realistiset kukkamaalaukset, joissa siitepöly värisee kosteilla terälehdillä.

Salainen puutarha -näyttely 25.–28. elokuuta Patruunantie 17 , Rajamäen Hiiva. Avoinna to klo 14–19, pe klo 13–18, la klo 10–17 ja su klo 13–18.