Palkansaajien reaaliansioiden kehitys on heikentynyt selvästi tämän vuoden aikana. Syynä on kuluttajahintojen kiihtynyt nousuvauhti.
Huhti-kesäkuussa reaaliansiot laskivat 4,6 prosenttia viime vuoden samaan aikaan verrattuna.
Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tiedotteesta.
Tilastojen mukaan heikointa kehitys oli huhti-toukokuussa kuntasektorilla, jossa reaaliansiot putosivat suurin piirtein vuoden 2010 tasolle.
Kuntasektorin reaaliansioiden jyrkkään laskuun vaikutti myös se, että kunnissa on tänä vuonna maksettu sopimuskorotuksia myöhemmin kuin vuonna 2021. Kuntasektorilla pudottiin vuoden 2010 tasolle myös vuonna 2017, jolloin kilpailukykysopimus alensi julkisen sektorin ansiotasoa kolmeksi vuodeksi.
Palkansaajien ostovoimaan vaikuttavat myös tuloveroasteen muutokset.
– Tekemämme vertailu ei sisällä verotuksessa tapahtuneita muutoksia, joten käteen jäävien ansiotulojen ostovoiman kehitys on voinut jonkin verran poiketa nimellisansioiden reaalikehityksestä, Tilastokeskuksen yliaktuaari Harri Nummila muistuttaa tiedotteessa.
Tilastokeskuksen mukaan yksityisen sektorin johtajien ansiot ovat nousseet eniten
Vuodesta 2010 vuoteen 2021 eniten ovat nousseet yksityisen sektorin johtajien ansiot, 38 prosenttia. Kuntasektorin johtajien ansiot kasvoivat samana aikana 26 prosenttia. Seuraavaksi eniten nousivat yksityisen sektorin erityisasiantuntijoiden ja asiantuntijoiden ansiot, 23 prosenttia.
– Ammattiluokittaiseen keskiansiokehitykseen on voinut vaikuttaa ammattiluokituksen menetelmissä tapahtuneet muutokset. Esimerkiksi tarkennukset johtajien luokittelussa on vaikuttanut johtajien määrän supistumiseen yksityisellä sektorilla ja kuntasektorilla, minkä vuoksi jäljelle jääneiden johtajien keskiansio on voinut muodostua suuremmaksi, Tilastokeskuksen yliaktuaari Jukka Tapio huomauttaa tiedotteessa.