Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtuustoaloite: Sisääntuloväylille Tervetuloa-kyltit ja kauniit kukkaistutukset

Nurmijärven moottoritieltä taajamaan johtaville sisääntuloväylille toivotaan Tervetuloa-kylttejä sekä kauniita istutuksia niiden yhteyteen.

Sirkka Rousu (sd.), Virpi Korhonen (kesk.), Mira Lappalainen (ps.) ja Sampo Karpo ovat tehneet asiasta valtuustoaloitteen. Aloitetta kannattaa kaikkiaan 30 valtuutettua.

– Kunnat toivottavat taajamiensa sisääntuloväylillä ajavat tervetulleeksi kuntaan. Tämä toteutetaan esimerkiksi maamerkin kaltaisella Tervetuloa-kyltillä, kauniilla istutuksilla ja huolehtimalla sisääntuloreitin siisteydestä. Nurmijärven taajamien osalta tällaiset puuttuvat. Sisääntuloväylät muokkaavat mielikuvaa kunnasta, aloitetekstissä sanotaan.

Esimerkiksi Kirkonkylän osalta ensimmäinen maamerkkikyltti olisi moottoritiellä lähellä taajaman sisääntuloliittymää ja toinen kyltti lähestyttäessä taajaman keskustaa.

– Kirkonkylässä sisääntuloväylästä voisi myöhemmin kehittää myös bulevardimaisen kauniin reitin keskustaan, aloitteessa esitetään.