Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lohenojan tilalla on viljelty luomua 90-luvulta lähtien – tilan isäntä tekee 4 000 työtuntia vuodessa

Lohenojan luomutilan isäntä Ahti Lohenoja on viljellyt luomua Nummenpäässä sijaitsevalla tilallaan vuodesta 1996 lähtien. Viljelyssä on pariakymmentä sorttia vihanneksia ja juureksia sekä perunaa. Lisäksi kasvatetaan vihannesten, yrttien ja kukkien taimia. Tila on kooltaan kaksi hehtaaria.

– Vanhempani ovat viljelleet tätä tilaa 50-luvulta lähtien. Itse olen jäänyt tähän tilalle töihin suoraan keskikoulusta. Luomuviljelyäkin on jo harjoiteltu jonkin aikaa, Lohenoja kertoo.

Antti Lohenoja siirtyi luomuviljelyyn, kun tilalle tärkeiden varhaisvihannesten tuontisuoja EU:n myötä loppui ja niiden hinnat kääntyivät ulkomaisen tuonnin vuoksi laskuun. Aivan tuosta noin luomuun siirtyminen ei käynyt, vaan uutta viljelytapaa varten tarvittiin sekä koulutusta että kokemusta.

– Oli siinä opettelemista, kun lannoitteet ja kasvinsuojelu jäävät pois ja harsoa pitää tuholaisten vuoksi käyttää kaiken kesää. Varhaisvihannesten viljely jäi pois, koska oli tähdättävä ympärivuotiseen myyntiin, Lohenoja muistelee.

Luomuun siirtymisen jälkeen Lohenoja ja hänen tilansa ovat nähneet ja kokeneet monenlaista. Ensin tuotteita, esimerkiksi nippuporkkanaa, myytiin kaikissa Nurmijärven kaupoissa ja naapurikunnissakin. Kauppamyynnin hiivuttua tulivat ruokapiirit.

– Tein parhaimmillaan yhteistyötä 17 ruokapiirin kanssa, mutta nyt ruokapiirit ovat kadonneet lähes kokonaan. Jäljellä on yksittäisiä perheitä ja niiden jäseniä, jotka tilaavat kimpassa tuotteita. Myös kellariasiakkaat, jotka aiemmin ostivat syksyllä kellariinsa talven juurekset, ovat lähes kadonneet.

Tällä hetkellä Lohenojan tilalta myydään tuotteita ravintoloihin sekä Reko-lähiruokarenkaan kautta kuluttajille. Lisäksi on myös suoramyyntiasiakkaita.

– Kun Rekot tulivat, niissä oli asiakkaita todella paljon, mutta asiakasmäärät alkoivat hiipua jo ennen koronaa. Varsinkin taimikauppa Rekossa on vähentynyt vuosi vuodelta, ja taimia jää yli vaikka kuinka vähän viljelisi, Lohenoja kertoo.

– Alunperin Rekon piti olla luomutuottajille tehty juttu ja tavanomaisia tuottajia ottaa mukaan vain, jos jollekin tuotteelle ei löydy luomutuottajaa. Tästä ei ole pidetty kiinni, Lohenoja arvostelee.

Hän on luopunut useista Reko-myyntipaikoista kaupan hiipumisen vuoksi, mutta toimittaa edelleen tuotteita Reko Nurmijärven lisäksi kahdeksan muun Rekon kautta.

Monet pienet luomutilat ovat Lohenojan mukaan lopettaneet tai harkitsevat toiminnan lopettamista. Syynä hän pitää pienille luomutiloille asetettuja korkeita vaatimuksia, erilaisten lupien ja maksujen korkeaa hintaa sekä vähäisiä tukia.

– Viime vuonna sain 400 euroa maataloustukea. Nyt olen päättänyt, että en ota sitä vastaan, koska se tuntuu pilkanteolta työmäärään nähden, Lohenoja suomii.

63-vuotias Lohenoja kertoo tekevänsä vuodessa 4 000 työtuntia.

– Täytyy kitsastella ja tehdä kovasti töitä. Eläkkeelle ei voi jäädä, sillä eläke on niin pieni.