Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katri Tynkkynen, 52, otti opintovapaata työstään pankissa ja asui kesän autossa – "Sain kerätä kaikki rohkeuden rippeet"

Epävarmuus tulevasta ajoi Katri Tynkkystä kohti unelmiaan. Seuraavaksi hän haluaisi muuttaa Lappiin.

Katri Tynkkynen, 52, laskee vanhan ambulanssin seinältä taittosängyn ja asettelee petivaatteet paikoilleen. Näin hän on tehnyt miltei joka ilta toukokuusta saakka.

Mustavalkoisia liinavaatteitaan Tynkkynen kutsuu koululaislakanoiksi.

– Ostin itselleni uudet lakanat niin kuin ostetaan nuorille, jotka muuttavat ensimmäistä kertaa pois kotoa, hän mainitsee ja virnistää.

Ambulanssi on nykyään retkeilyauto ja eräoppaaksi opiskelevan Tynkkysen opiskelija-asunto. Sieltä herää kuulemma aina onnellisena.

Valkoisten läpikuultavien verhojen takaa tunkee valo ja aamuinen maisema, mikä se sitten milloinkin on. Syyskuuhun asti se oli jokin kolkka Tynkkysen opiskelupaikkakunnalla Kuusamossa, tänään se on sumuinen Päijänteen ranta Jyväskylässä.

Lisälämmitin on jo hankittu, sillä Tynkkysen toiveissa on päästä Lappiin tekemään työharjoittelua ja jatkamaan opintoja. Hän haluaisi asua autossa niin pitkälle syksyyn ja talveen kuin vain suinkin tarkenee.

– En tiedä yhtään, miten se sujuu. Testaan ja harjoittelen.

Ajatus kävi aina välillä mielessä. Se voimistui, kun 50 ikävuotta läheni: entä jos kuolen jo muutaman vuoden päästä? Äiti oli kuollut syöpään 55-vuotiaana Tynkkysen ollessa parikymppinen. Isä kuoli vuosi sen jälkeen.

– On vähän sellaiset geenit, että en halua elää sitku-elämää. Myös äidin sisarukset ovat kuolleet syöpään. En ole ajatellut, että teen asioita joskus sitten eläkkeellä.

Koronapandemian alussa kaikki oli epävarmaa ja pelottavaa. Samaan aikaan ikämittari näytti viittäkymppiä. Pankissa työskentelevälle Tynkkyselle tuli vahvasti olo, että asioita on alettava toteuttaa ihan viimeistään nyt.

Eräopasunelma oli ehtinyt kyteä mielessä jo 25 vuotta, ja viime vuonna Tynkkynen päätti tehdä siitä totta.

Nyt hän esittelee muistikirjaansa, johon on piirretty helmipöllö.

–  En osaa piirtää. Silti olen piirtänyt, koska näin opin parhaiten. Olen läpäissyt kaikki luonnontuntemuksen lajitentit, Tynkkynen mainitsee.

Päätös opintovapaasta saati retkeilyautoon muuttamisesta ei ollut helppo. Vaakakupissa oli mielenkiintoinen työ, vakituinen kuukausipalkka sekä hyvät työkaverit.

On vähän sellaiset geenit, että en halua elää sitku-elämää.

– Toisessa vaakakupissa oli haaveen toteutuminen, pieni aikuisopintotuki ja kaikki uutta ja epävarmaa. Sain kaivaa kaikki rohkeuden rippeet itsestäni.

Kymmenisen vuotta sitten hän toteutti toisen ison unelmansa ja teki maailmanympärysmatkan yksin.

Opinnot olisi pystynyt tekemään osin etänä, mutta Tynkkyselle oli tärkeää muuttaa opiskelupaikkakunnalle, Kuusamon luonnon äärelle. Ensimmäiset puolisen vuotta eräopasopinnoistaan Tynkkynen asui Kuusamossa ensin harjoittelupaikassaan ja sen jälkeen vuokra-asunnossa. Vuokra-asunnon lisäksi hänellä oli Jyväskylässä omistusasunto lainanlyhennyksineen ja muine kuluineen. Yhdistelmä kävi opiskelijalle aivan liian kalliiksi.

Oli vielä yksi haave: retkeilyauto. Ja oivallinen hetki toteuttaa se.

Tynkkynen punnitsi vaihtoehtojaan. Autoa varten pitäisi ottaa laina, mutta toisaalta se ratkaisisi asunto-ongelman. Sillä olisi myös helppo siirtyä paikasta toiseen.

Ajatus omasta retkeilyautosta ei sitä paitsi ollut jättänyt Tynkkystä rauhaan kesän 2020 jälkeen. Sinä kesänä hän oli nähnyt Etelä-Konneveden kansallispuistossa, kun kuusissakymmenissä oleva nainen kurvasi paikalle omalla retkeilyautollaan pyörä ja kanootit kyydissään. Tynkkynen kuunteli ihaillen, kun nainen kertoili menneistä Lapin-reissuistaan ja tulevista retkisuunnitelmistaan.

– Hän oli aivan ihana ihminen. Ajattelin, että jos hänkin pystyy, niin minäkin pystyn.

Tynkkynen päätti, että jonakin päivänä hänelläkin on oma retkeilyauto – siitäkin huolimatta, ettei hän ymmärrä autoista mitään.

Hän kiersi monet autoliikkeet saamatta palvelua.

Toukokuussa tuttu vinkkasi autoharrastajasta, joka oli tehnyt vanhasta ambulanssista itselleen retkeilyauton ja saattaisi nyt myydä sen. Hän rakensi autoon Tynkkysen toiveesta parisängyn tilalle kapean taittopedin, ja Tynkkynen irtisanoi vuokra-asuntonsa.

Taittosängyssä nukkuu nykyään Tynkkysen lisäksi VP, Vaelluspupu. Se on pehmolelu ja mukana siksi, ettei Tynkkysen tarvitsisi nukkua yksin.

Tynkkynen täsmentää, ettei yksin nukkuminen ole sinänsä ongelma eikä hän koe itseään autossa yksinäiseksi. Etenkin retkeilyolosuhteissa se on silti asia, joka on pitänyt opetella.

Hänelle ei ole ollut itsestään selvää nauttia omasta öisestä rauhasta esimerkiksi laavussa keskellä metsää. Se vaati harjoittelua.

Nykyään Tynkkynen nukkuu luonnossa erittäin hyvin. Samoin retkeilyautossa.

Kun menee vaikkapa riippumattoon, laittaa korvatulpat korviin, silmät kiinni ja alkaa nukkua, pitää olla luottavainen olo.

– Kun menee vaikkapa riippumattoon, laittaa korvatulpat korviin, silmät kiinni ja alkaa nukkua, pitää olla luottavainen olo.

Tynkkynen on muutenkin opetellut menemään paikkoihin yksin: teatteriin, ravintolaan ja elokuviin. Hän ei halua jättää asioita tekemättä siksi, että aikataulut ystävien kanssa eivät aina sovi yksiin.

Autossa asuvan VP:n lisäksi Tynkkysellä on kotona Jyväskylässä HP eli Halipupu sekä retkillä mukana kulkeva Onnenpossu. Tämä hymyilyttää monia.

– On mukava sanoa jollekin hyvää yötä.

Tynkkynen on oppinut opintovapaansa aikana myös pyytämään apua. Kuusamon vuokra-asuntonsa hän kalusti kokonaan lahjoitetuilla tavaroilla. Hän oli kysynyt Facebookin roskalavaryhmässä, haluaako joku erinäisistä huonekaluista ja muista kodin tarvikkeista eroon. Monet halusivat.

– Oli todella hämmentävää, että ihmiset toivat minulle tavaroitaan jopa ovelle.

Nyt ne kaikki on lahjoitettu eteenpäin, kuten Tynkkynen tavaroiden edellisille omistajille lupasi.

Ensimmäisenä yönä asunnossa ei ollut kirpputorilta ostettua retkisänkyä lukuun ottamatta käytännössä mitään. Aamupalaa ei voinut syödä Arabian Paratiisi-lautasilta, kuten kotona Jyväskylässä.

– Mietin vain, että siinä se kynttilä palaa ja parin päivän päästä tulee sähköt. Olin onnellinen.

Tynkkynen tutustui seinänaapuriinsa, jonka luona hän on voinut pestä pyykkiä ja käydä suihkussa majaillessaan autossa. Vastapalveluksena naapuri on saanut käyttää Tynkkysen Jyväskylän-asuntoa lomailuun ja etätöihin.

Mitä seuraavaksi? Vanha työ odottelee vielä opintovapaan jälkeen, mutta selkeitä suunnitelmia Tynkkysellä ei ole. Hän haluaisi ainakin mennä hiihdonopettajakurssille.

– Ja vuosi Lapissa on bucket listin kärkeä.

Bucket list on suomeksi ”ämpärilista”. Se on lista asioista, jotka ihminen aikoo tehdä ennen kuolemaansa.