Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suosittu verkkoruokakauppa laajentaa myös Rajamäelle

Verkkoruokakauppa Oda on laajentamassa toimitusaluettaan Nurmijärven Rajamäkeen.

Viime keväänä yhtiö aloitti toiminnan Klaukkalassa ja kirkonkylällä.

Lisäksi Oda aloittaa toimintansa tänään keskiviikkona 21.9. Hyvinkäällä ja Porvoossa. Lisäksi Oda laajentaa toimintaansa Tuusulassa Hyrylän alueen lisäksi myös Kellokoskelle ja Jokelaan ja Kirkkonummella Veikkolaan.

Suomen uusin ruokakauppa Oda avasi kauppansa pääkaupunkiseudulla virallisesti 31.1.2022. Odan sovellusta on ladattu sovelluskaupoista yhteensä yli 150 000 kertaa ja asiakkaita kaupalla on jo yli 40 000.

Oda aloitti ruokaostosten kotiinkuljetukset tammikuussa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa. Sen jälkeen Oda on laajentunut Uudellamaalla muun muassa Keravalle, Järvenpäähän ja Sipooseen.

– Näyttää siltä, että olemme tehneet yhden menestyneimmistä ruoan verkkokaupan lanseerauksista Euroopassa. Pääsimme alalla yhtenä mittarina pidettävään tuhanteen päivätilaukseen jo toisella toimintaviikollamme, kun julkisten tietojen mukaan isoilla eurooppalaisilla ruoan verkkokaupoilla esimerkiksi Saksassa on kestänyt samaan pääsy useita kuukausia, sanoo Oda Suomen toimitusjohtaja Tobias Niemi tiedotteessa.

Oda avasi kauppansa sovelluksella ja nyt ruokaostoksia voi tehdä myös selaimella toimivan nettikaupan kautta osoitteessa www.oda.com.

Palveluun on tulossa myös uutuuksia.

– Oda on lisännyt palveluunsa yli 150 helppoa ja herkullista arjen reseptiä, jotka ovat Odan vaihtoehto ateriakasseille. Yhdellä napsautuksella asiakas saa suoraan ostoskärryynsä haluamansa reseptit ja ainekset juuri niin monelle kuin haluaa,

– Lisäksi asiakas voi samalla ostaa kaikki muut tarvitsemansa ruokaostokset ilman että niitä tarvitsee hankkia toisaalta. Aiomme myös tarjota pullonpalautusta kotiinkuljetuksen yhteydessä, mikä vähentää entisestään tarvetta lähteä kauppaan, sanoo Odan kaupallinen johtaja Anne Terimo.

Lisätietoja toimitusalueesta löydät tämän linkin takaa.