Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uudistunut Nurmijärven pääkirjasto avautuu asiakkaiden käyttöön 3. lokakuuta

”Kirjasto on nyt tiloiltaan ja turvallisuudeltaan nykyvaatimusten mukainen”.

Nurmijärven Kirkonkylällä sijaitseva pääkirjasto avataan tulevana maanantaina 3. lokakuuta kello 9 asiakkaiden käyttöön. Ohjelmallista avajaisviikkoa vietetään marraskuun toisella viikolla.

Pääkirjaston saneeraustyöt alkoivat viime vuoden syyskuussa ja valmistuivat tämän vuoden heinäkuussa.

– Kirjasto on nyt nykyajan vaatimusten mukainen, niin tiloiltaan kuin turvallisuudeltaankin, kerrotaan Nurmijärven kunnan tiedotteessa.

Arkkitehti Saara Juolan suunnittelema, vuonna 1984 rakennettu pääkirjastorakennus on läpikäynyt mittavan saneerauksen. Koko hanke sujui tiukasta aikataulusta huolimatta hyvin, ja itse saneeraus valmistui suunnitelmien mukaisesti heinäkuussa.

– Pääkirjaston peruskorjauksen myötä kirjasto täyttää lain edellyttämät vaatimukset julkiselle rakennukselle ja vastaa nykyajan tarpeisiin. Pääkirjaston tilat ovat esteettömät ja käyttäjäturvalliset. Saneerauksessa uusittiin sisäpinnat ja talotekniikka, rakennettiin jäte- ja polkupyöräkatos ja parvi sekä toteutettiin sähköautojen lataus. Lisäksi ajanmukaistettiin lukitus- ja hälytysjärjestelmät, kunnan tilakeskuksen päällikkö Ville Könonen kertoo tiedotteessa.

– Ehdimme osallistaa myös asiakkaita ja saimme heiltä monia hyviä toive-ehdotuksia uudistettavaan kirjastoon. Asiakkaille on nyt paljon oleskelutilaa ja viihtyisiä istuskeluryhmiä. Lisäksi tapahtumatila Männistö tarjoaa hyvät puitteet tapahtumien järjestämiselle ja niistä nauttimiselle, kertoo puolestaan kirjastonjohtaja Anu Sorvali.

Kirjastosalin kruunaa uusi parvi, johon sijoitetaan aiemmin työntekijöiden tiloissa sijainnut Aleksis Kivi-kokoelma. Parvella on myös lukupaikkoja ja työskentelypisteitä. – Aleksis Kivi-kokoelma yhdessä Nurmijärven kotiseutukokoelman ja museon vaihtuvien pienoisnäyttelyiden kanssa muodostaa hienon kokonaisuuden kunnan historiasta kiinnostuneille, Sorvali mainostaa.

– Tilauudistus on vaatinut paljon työtä kirjaston henkilökunnalta, mutta lopputulos on mielestämme onnistunut. Odotamme innolla, että asiakkaat pääsevät nauttimaan uudistetuista tiloista, Sorvali jatkaa ja toivoo, että uudistus innostaa ihmisiä sankoin joukoin käyttämään kirjaston palveluita.

Ensi vuoden puolella käyttöön otetaan vielä omatoimikirjasto, mikä laajentaa entisestään kirjaston aukioloaikoja.

Pääkirjastossa järjestetään avajaisohjelmaa 7.–12. marraskuuta. Esimerkiksi 8. marraskuuta peruskorjauksen pääarkkitehti Eeva Korhonen saapuu kertomaan hankkeesta.