Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pyyntö, jota ei tarvinnut kahta kertaa miettiä – Nurmijärveläinen Mikko Jalkanen ajoi kahdesti Ukrainan rajalle hakemaan sotaa pakenevia turvaan

Aamulla ukrainalaiset tulivat sovitusti hotellin pihalle.

– Isät toivat autolla vaimon ja lapset. He vielä varmistivat tulkilta, että pääseväthän he nyt turvaan. Jäähyväisten jälkeen isät menivät takaisin autoon, kääntyivät kohti rajaa ja lähtivät puolustamaan maataan sodassa Venäjää vastaan. Sodan kauheus konkretisoitui siinä hetkessä. Mietin itsekin tapaavatkohan he enää koskaan, Mikko Jalkanen sanoo hiljaa.

Laatupäällikkönä Korsisaari-yhtiöillä työskentelevä Jalkanen sai maaliskuussa mahdollisuuden, josta hän ei voinut kieltäytyä. Hänen työnsä on toimistotyötä, mutta Jalkasella on pätevyys ajaa linja-autoa.

– Tilausajopuolelle kysytään välillä kuskiksi, mutta nyt tuli erikoisempi pyyntö, jota ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, Jalkanen muistelee hetkeä, jolloin häneltä kysyttiin kiinnostusta lähteä Ukrainan rajalle.

Sota oli tuolloin ollut käynnissä muutaman viikon. Vain viikon päästä kysymyksestä hän lähti jo matkaan.

– Kyseessä oli niin ainutlaatuinen kokemus, etten edes ajatellut jättäväni sitä välistä.

Ukrainaan päin ajaessa auton tavaratila oli täynnä avustustarvikkeita.

Jalkanen valmistautuu jokaiseen ajoon tutkimalla ajettavaa reittiä etukäteen. Näin myös tällä kertaa. Reitti kulki laivalla Tallinaan, josta se jatkui Baltian maiden läpi Puolaan.

– Lähdimme 11. maaliskuuta epätietoisina matkaan. Reitti oli selvä Puolaan saakka, mutta emme tienneet, mitä siellä tapahtuu.

Jalkanen osallistui aktiivisesti esimiesten ja korjaamon kanssa linja-auton turvallisuusasioihin. Hänen tuli varautua mahdollisiin riskeihin, jotka voisivat estää matkan onnistumisen.

– Byrokratian selvittelyyn meni aikaa minun ja auton osalta, jotta matka on varmasti laillinen. Selvitimme vakuutukset Baltiaa varten sekä moottoritiemaksut valmiiksi. Tekninen puoli käytiin läpi korjaamopäällikön kanssa.

Suomessa pitkä ajo tarkoittaa matkaa, jonka pituus on sadoista kilometreistä tuhanteen kilometriin. Nyt edessä oli 1000–1500 kilometriä putkeen ajamista. Kuskeja matkaan lähti kaksi. He vaihtoivat vuoroa 4,5 tunnin välein.

Sodan kauheus konkretisoitui.

– Korjaamo kävi läpi jarrut, voimansiirron ja muut. Mukaan autoon lähti työkaluja, varaosia, öljyt ja jäähdytysnesteet.

Monta jännittävää asiaa pyöri Jalkasen mielessä hänen istuttuaan linja-auton kuskin paikalle valmiina matkaan.

– Olin lähdössä matkalle, jota ei voinut verrata mihinkään. Euroopassa on sota ja menen sinne auttamaan. Jännitys oli positiivinen, kun tiesi pääsevänsä tekemään jotain konkreettista.

Jalkanen myöntää miettineensä onko hulluuden keskelle lähteminen pelottavaa ja voiko auttajiin kohdistua vaaraa.

– Eniten kuitenkin jännitti, ettei tien päällä tapahdu mitään. En ole koskaan ajanut näin pitkää matkaa putkeen. Halusin olla varma, että pääsemme turvallisesti sinne ja takaisin, Jalkanen sanoo.

Suoraa tietä Baltian maiden läpi ja Puolan pohjoispuolelle. Matkalla ei ollut Jalkasen mukaan mitään nähtävää, ei ravintoloita eikä huoltoasemia.

– Löysimme sattumalta rekkaparkin, josta saimme ruokaa. Matkalla oli kuitenkin kokoajan hyvä huumori, koska porukka oli niin hyvä, Jalkanen kehuu.

Bussi kulki suoraa ajoa kohti päämäärää. Yön he viettivät Varsovan pohjoispuolella. Aamulla matka jatkui vielä viimeiset sadat kilometrit kohteeseen.

– Kymmeniä ambulansseja ajoi vastaan hälytysajossa sekä rekkoja tavaraa tuomasta. Ajoimme puolalaisen ilmatorjunta-aseman ohi. Hetken päästä saavuimme Przemyślin kaupunkiin ja bussissa olleet avustustavarat tyhjennettiin kauppakeskuksen pihaan. Kauppakeskus oli muutettu vastaanottokeskukseksi.

Ukrainasta tulleet saivat yöpyä yhden yön vastaanottokeskuksessa, sen jälkeen heidän oli jatkettava matkaa.

– Silloin tuli ensimmäinen konkreettinen "tatsi" sotaan. Ympärillä oli armeijan telttoja, joissa pystyi ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi.

Jalkasen tiimin yöpaikasta oli Ukrainan rajalle neljän kilometrin matka. He jättivät bussin parkkiin ja menivät taksilla keskustaan syömään. Taksikuski vei heidät läheiselle kukkulalle.

– Hän näytti meille, miten hienosti kaupungin valot näkyivät pimeässä illassa. Sitten hän osoitti oikealle, jossa oli täysin pimeää. Siellä oli Ukraina.

Noin 40 ukrainalaista kiipesi Korsisaaren bussin kyytiin, kun miehet olivat palanneet autoineen rajan pahemmalle puolelle. Kaikki halukkaat eivät bussiin kuitenkaan päätyneet, sillä heihin ei saatu yhteyttä. Lisää matkustajia tuli sovitusti kyytiin Varsovan vastaanottokeskuksesta.

– Tunnelma linja-autossa oli hiljainen. Ukrainalaiset olivat uuden tilanteen edessä, jossa he olivat matkalla maahan, joka ei ole ennestään lainkaan tuttu.

Jalkasen mukaan pienet lapset rikkoivat jään, kun bussista alkoi kuulua iloista kilkatusta.

– Olimme ottaneet heitä varten mukaan pelejä sekä askartelu- ja piirustusvälineitä. Heidän iloisuus sai hymyn huulille.

Bussi matkasi yhtä kyytiä Puolasta Tallinnan satamaan. Mukana ollut tulkki ja koordinaattori oli järjestänyt kaikille kyydissä olleille päämäärän, mihin he menevät, kun bussi saapuu Helsingin satamaan 14. maaliskuuta.

– Moni halusi vastaanottokeskukseen, koska siellä oli oman maan kansalaisia sekä tulkkeja. Huolehdimme, että kaikki pääsevät sinne, minne ovat menossa.

Kotiin päästyään väsymys otti Jalkasen valtaansa.

– Halusimme huolehtia ettemme jätä ketään Helsingin keskustaan ihmettelemään, mihin pitäisi mennä.

Migrillä oli tieto kaikista heidän avullaan Suomeen tulleista ukrainalaisista sekä siitä, mihin he ovat menossa.

Jalkanen puhui reissusta paljon. Se ei kuitenkaan ollut entiselle ensihoitajalle henkisesti niin kuormittava, että puitavaa olisi ollut jälkikäteen paljon. Kokemus oli Jalkasen mukaan joka tapauksessa syviä tunteita herättävä.

Vain puolitoista viikkoa myöhemmin Jalkanen lähti vastaavalle reissulle uudestaan. Tällä kertaa hänellä oli kolme ehtoa, jotka olivat kielitaitoinen tulkki, yöpymispaikat mietittynä etukäteen eli matkasuunnitelma sekä hyvin huollettu kalusto. Nämä olivat osittain kunnossa myös ensimmäisellä reissulla, mutta nyt hän halusi kiinnittää niihin entistä enemmän huomiota.Reissu oli muuten edellistä vastaava, mutta menomatkalla kevättalven myrsky tuli heitä vastaan Baltiassa.

– Sivutuuli oli niin kova, että omalla kaistalla oli vaikea pysyä. Jouduimme teippaamaan konepellin, jottei se lävähdä auki. Muutoin reissu oli vastaava, veimme avustuskuorman sinne ja otimme pakolaiset aamulla kyytiin, Jalkanen sanoo.