Kaduille on viime vuosina ilmestynyt uusia liikennevälineitä ja kulkuneuvoja, jotka vaikeuttavat tuhansien suomalaisten liikkumista.
Sähköpotkulautojen, -pyörien ja -autojen lisäksi kaduilla saattaa tulla vastaan myös ruokakasseja kuljettava robotti.
Kaikki edellä mainitut voivat aiheuttaa valkoisen kepin kanssa ja kuulonvaraisesti kulkevalle näkövammaiselle ihmiselle ikäviä yllätyksiä ja jopa vakavia loukkaantumisia, Näkövammaisten liitto muistuttaa tiedotteessaan.
Sähköauto on hiljainen, joten sen havaitseminen ilman näköä on hankalaa.
Sähköautojen liikenneturvallisuuden parantamiseksi EU:n alueella edellytetään uusilta sähkö- ja hybridiajoneuvoilta varoitusäänijärjestelmää, joka aktivoituu, kun auto liikkuu alle 20 kilometriä tunnissa.
Kuljettaja voi kuitenkin halutessaan kytkeä varoitusäänen pois päältä.
Sähköpyörät ovat varsin hiljaisia ja nopeita vekottimia.
Myös sähköpotkulautojen aiheuttamat vaaratilanteet muille kulkijoille ovat viime aikoina olleet esillä tiuhaan. Kulkuväylille jätetyt sähköpotkulaudat aiheuttavat vaaroja näkövammaisille, sillä niitä ei aina havaitse valkoisella kepilläkään, ennen kuin on liian myöhäistä. Kovaa vauhtia ohi sujahtavat laudat ovat jalankulkijoille ylipäätään riski.
Nykyisin kaupungeissa liikkuu myös kauppakasseja itsenäisesti kuljettavia robotteja. Näkövammaiselle kulkijalle robotin kohtaaminen kadulla voi kuitenkin herättää hämmennystä.
Suomessa on arvioiden mukaan noin 55 000 näkövammaista, joista noin 10 000 on sokeita.