Lankapuhelinliittymien määrä on romahtanut Suomessa. Tulevina vuosina sanottaneen hyvästit myös 3G-verkolle, eikä ole täyttä varmuutta siitäkään, kauanko matkapuhelinverkkojen suosio kestää.
Jarmo Vilmari, 63, on viimeisiä mohikaaneja.
Hänellä on nimittäin edelleen kotonaan perinteinen lankapuhelinliittymä. Siitä hän ei aio luopua vasta kun siinä vaiheessa, kun "operaattori tulee ja kerää kuparit pois".
Hänen ratkaisunsa sinetöityi siinä vaiheessa, kun Vihdin syrjäkylillä asuvan Vilmarin ADSL-yhteys alkoi pätkiä niin paljon että se haittasi vaimon työntekoa ja muitakin asioiden hoitamista.
– Yhteyden tarjosi operaattori, jonne otin ongelmien takia yhteyttä yhdeksään eri henkilöön ja vastaus oli aina sama, että ADSL-yhteys laitetaan tietyllä aikataululla poikki. Sitten vaihdoimme palveluntarjoajaa. Asiat korjaantuivat hieman, mutta edelleen tilanne oli se että jos käytin konetta, oli ihan turhaa hoitaa kännykällä asioita samanaikaisesti. Sitten tein päätöksen, että lankapuhelin on ja pysyy.
– Seutu on varmasti hankala, koska täältä on kirkonkylälle toistakymmentä kilometriä. Minunkin esimerkkini toki osoittaa, että operaattori kerää näissä vain kermat päältä, Vilmari sanoo.
Lankapuhelinyhteys on Elisalta. Vilmarin mukaan suomalaisilla operaattoreilla on toiminnassaan yksi yhteinen piirre, vaikka muuten kilpailijoita olisivatkin.
– Syrjäseutujen asia ei kiinnosta niitä pätkääkään.
Muita ihmisiä Jarmon lankapuhelin hieman naurattaakin.
– Kyllä se on huvittanut, ihmiset tuumivat että sinulla on sellainen olemassa. Vitsailen takaisin, että sähkötkin tulivat taloon juuri viime viikolla, Vilmari murjaisee.
Kun kaikilla on internet kotona, jossain vaiheessa puhelin jää jopa tarpeettomaksi.
Jarmo Matilainen
Kaikki operaattorit eivät sen sijaan ole lankapuhelimia halunneet pitää. Telia ajoi lankapuhelinverkkonsa alas vuonna 2019. Ratkaisulle oli tuolloin useampia perusteita: lankapuhelinten osuus puheliikenteestä oli tuossa vaiheessa enää noin kolme prosenttia, ja Telian verkossa lankapuheluiden ja -minuuttien määrä oli laskenut vuosikymmenen aikana 20–25 prosenttia vuodessa.
Muutenkin teknologinen murros on ollut rajua. Vielä vuonna 1998 matkapuhelinliittymiä ja lankapuhelinliittymiä oli Suomessa saman verran: molempia 2,75 miljoonaa kappaletta. Tällä hetkellä Suomessa on lankapuhelimia arviolta sama määrä kuin sata vuotta sittenkin – 70 000 kappaletta.
– On vaikea ennustaa, koska lankapuhelimet katoavat markkinoilta kokonaan. Osittain kyseessä on luontainen kehityskulku: lankapuhelimet poistuvat hiljalleen samalla, kun vanhemmat ikäluokat vanhenevat. Lankapuhelinnumeroita siirretään jonkin verran toimimaan mobiiliverkon liittymissä, jolloin lankapuhelinta muistuttavan laitteen ja vanhan numeronsa voi säilyttää, mutta teknisesti puhelut kulkevat mobiiliverkossa. sanoo Traficomin viestintämarkkina-asiantuntija Marja Heinonen.
– Teknisesti muutoksen takana on se, että operaattorit ovat luopumassa kupariverkon käytöstä. Jos ihminen haluaa pitää lankapuhelinliittymänsä, se on todella kallista, Heinonen sanoo.
– Kupariverkko on teknologian maailmassa arvostettava konsepti, sillä se on palvellut käyttäjiä jo 140 vuotta. Nyt on kuitenkin jo käymässä niin, että uudet teknologiat ovat ajamassa ohi, sanoo Elisan fixed access -yksikön johtaja Niklas Granholm.
Alueellisten tietoliikenneyhtiöiden edunvalvonnasta Suomessa vastaavan Finnet-liiton toimitusjohtaja Jarmo Matilainen ennakoi, että ei mene kovinkaan monta vuotta niin maassa uhanalaisiksi ovat käymässä myös perinteiset matkapuhelinkontaktit.
– Lapset ja nuoret soittavat Whatsapp-puheluita ja tykkäävät että kuva näkyy kun jutellaan. Kun kaikilla on internet kotona, jossain vaiheessa puhelin jää jopa tarpeettomaksi. Sillä ei ole väliä, onko kontakti mobiili vai ei. Internet-puhelu on se juttu, Matilainen ennakoi.
Hän huomauttaa, että alueilla on hyvin erilaiset käytännöt. Ne perustuvat vahvasti kuntakokoon.
– Suurissa kaupungeissa ja isoilla paikkakunnilla nuoret haluavat soittaa internet-puheluita. Sitten on pienempiä kyläyhteisöjä, joissa viestintä on tavallaan hitaampaa ja halutaan pitää lankapuhelimet.
70 000
Lankapuhelinten arvioitu määrä Suomessa vuosina 1921 ja 2021.
Elisalla ei ole tehty Niklas Granholmin mukaan vielä päätöksiä siitä, ajetaanko lankapuhelinverkko alas jossain vaiheessa. Toinen ratkaisu sen sijaan on tehty: Elisa luopuu 3G-verkostaan vuoden 2023 loppuun mennessä. Yhtiö näkee sen jo vanhanaikaiseksi teknologiaksi.
– Panostamme uudempiin verkkoteknologioihin. Ne varmistavat paremman äänenlaadun puheluissa ja ovat myös energiankulutuksen kannalta tehokkaampia ja ympäristöystävällisempiä, yhtiö on perustellut ratkaisua.
3G-verkosta luovutaan Granholmin mukaan vaiheittain.
– Ensimmäisenä se toteutetaan Hämeenlinnassa. Perusteena on se, että siellä valtaosa käyttäjistä käyttää jo 4G:tä tai 5G:tä.
Prosessi etenee niin, että syksyn aikana kaupungissa valmistellaan 3G-verkosta luopumista. Seuraavassa vaiheessa verkko poistuu kokonaan asiakkaiden käytöstä.
Annetaan puheenvuoro lopuksi vielä Jarmo Vilmarille – viimeiselle mohikaanille. Hän myöntää auliisti pudonneensa teknologisen kehityksen kelkasta, mutta jakaa siitä oman vastuunsa myös yrityksille.
– Ihmisten kanssa ei nykyään kommunikoida, se on huolestuttavaa. Jos soitat johonkin, robotti vastaa. Jos yrität asioida jonkun kanssa, robotti vastaa. Asetelma antaa monenlaisille huijauksille sauman, en ihmettele että vanhuksilta huijataan rahaa. Ennen vanhaan pankkivirkailijat puuttuivat lähipankissa, jos mummo aikoi nostaa 15 000 markkaa yhtäkkiä tililtä eikä osannut perustella sitä että miksi. Nyt ketään ei kiinnosta pätkääkään.
Vilmari ennakoi myös sitä, mikä operaattori tulee tulevina murroksen vuosina olemaan markkinoiden suosituin.
– Tulevaisuudessa se operaattori tulee olemaan voittaja, joka haluaa oikeasti pitää asiakkaat. Silloin pitää ottaa huomioon koko maa, ei ainoastaan suuret kaupungit. Ja silloin asiakas pitää myös kohdata ihan oikeasti eikä robotin kanssa, hän huomauttaa.
Uutista päivitetty 14.10. kello 14.34: Lisätty Marja Heinosen sitaattiin "lankapuhelinnumeroita siirretään jonkin verran..." -fraasilla alkava lause.