Diakonissalaitos remontoi parhaillaan Silta-asumisyksikköä, jonka tarkoituksena on valmistuttuaan tarjota koti 80 entiselle asunnottomalle miehelle ja naiselle. Itä-Helsingin Kurkimäessä sijaitseva neljän luhtitalon kokonaisuus toimi aiemmin Hoasin opiskelija-asuntolana, josta viimeiset opiskelijat muuttivat pois syyskuussa.
Uuden asumisyksikön perustamista on pyritty helpottamaan naapurustotapaamisten avulla. Ensimmäinen tapaaminen pidettiin huhtikuussa, toinen syyskuun alussa ja kolmatta suunnitellaan vuoden loppuun.
Naapurustotyö on ollut kiinteä osa Diakonissalaitoksen toimintaa jo vuosien ajan.
– Syyskuun tapaamisessa paikalla oli kuutisenkymmentä osallistujaa, jotka olivat huolissaan muun muassa siitä, lisääntyykö ilkivalta ja yleinen levottomuus tai tuleeko kotinurkille esimerkiksi huumeita, kertoo Diakonissalaitoksen palvelualuejohtaja Minna Kiviaho.
Sillan tapaamisissa on ollut paikalla myös muita yhteistyökumppaneita, kuten poliisi.
– Olemme korostaneet sitä, että Sillan asukkaiden kanssa tehdään vuokrasopimus, joten heitä sitovat samat oikeudet ja vastuut kuin muutenkin normaalissa vuokra-asumisessa on.
Lisäksi henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden.
Kiviaho ei muista yhtään Diakonissalaitoksen hanketta, jossa johonkin kaupunginosaan suunniteltua asuntolaa ei lopulta olisi voitu ottaa naapureiden vastustuksen vuoksi käyttöön.
Kun Suomessa suunnitellaan naapuritaloon yksinäisten miesten asuntolaa tai lähitienoille vaikkapa kaatopaikkaa tai helikopterikenttää, se on lähes takuuvarma keino nostaa esiin vastarintaan nouseva kansanliike.
Nimby- eli niin kutsuttu not in my backyard -ilmiö syntyi nykymuodossaan Yhdysvalloissa jo 1970-luvulla, mutta Suomeen se rantautui 1990-luvulla.
Minna Kiviaho tunnistaa nimby-ilmiön. Hänen mukaansa uusien hankkeiden vastustaminen riippuu hyvin paljon kunkin kaupunginosan luonteesta.
– Helsingissä esimerkiksi Kalliossa on jo pitkään toiminut erilaisia Sininauhasäätiön ja Pelastusarmeijan asuntoloita, joten niihin on jo totuttu.
Kiviahon mukaan on ymmärrettävää, että uusi asumisyksikkö voi herättää alussa vastustusta.
– Näin on erityisesti silloin, jos vastaavia ei alueella vielä ennestään ole. Yleensä vastustus kuitenkin lievenee oikean tiedon myötä, Kiviaho vakuuttaa.
Kun Suomessa perustetaan esimerkiksi mielenterveys- ja päihdekuntoutujien palvelukoteja, niiden vastustajat väittävät usein alueen asuntojen hintojen laskevan tai alueelle tulevan järjestyshäiriöitä.
Selvityksen mukaan väitteelle ei löydy katetta, vaan kyse on urbaanista legendasta.
Asia selvisi Ylen selvityksestä, jossa tutkittiin mielenterveys- ja päihdekuntoutujien palvelukotien vaikutusta lähialueiden asuntojen hintoihin kahdeksalla paikkakunnalla vuosina 2009–2018.
Nimby-ilmiötä ja ympäristökonfliktien hallintaa tutkinut Helsingin yliopiston professori Lasse Peltonen on tutustuttanut suomalaiset ilmiöön jo vuonna 2008, jolloin ilmestyi kirja Ei meidän pihallemme. Teoksen mukaan huoli oman ympäristön hallinnan, omaksi koetun tilan menetyksestä vaarantaa yksilön perusturvallisuutta – siksi naapurit nousevat helposti vastarintaan.
– Tätä ilmiötä ei Suomessa ole mitenkään systemaattisesti tutkittu, mutta voidaan kyllä sanoa, että se on selvästikin kestoilmiö suomalaisessa yhteiskunnassa, Peltonen myöntää.
Hänen mukaansa on erittäin todennäköistä, että tietty osa etenkin kaupunkien asukkaista kokee esimerkiksi tällaiset asuntolat itselleen haitallisiksi tai jopa uhkaaviksi.
Nimby on Peltosen mukaan ilmiönä suhteellisen uusi ja etenkin sosiaalinen media on vauhdittanut sitä tuntuvasti.
– Somen kautta erilaisten hankkeiden vastustaminen on tullut aiempaa helpommaksi. On paljon joutuisampaa kerätä vastustajia verkossa kuin kiertää entisaikojen tapaan ovelta ovelle kynän ja paperin kanssa.
Jotta nimby-ilmiötä voitaisiin liudentaa, Peltonen esittää reseptiksi vuoropuhelua ja oikean tiedon jakamista.
– Ilmiötä ei myöskään pidä väheksyä, sillä näiden hankkeiden vastustajilla on niistä aito huoli. On tärkeää, että vastustajienkin mielipiteet kuullaan ja että heidän huolensa otetaan todesta, Peltonen muistuttaa.
Kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskuksella on Varsinais-Suomessa yhteensä 17 asumisyksikköä, joissa asuu noin 250 kehitysvammaista. Keskuksen asumispalvelujen vs. johtaja Maiju Salonen näkee nimby-ilmiön olevan jo lievenemään päin.
– Itse näen asian niin, että juuri oikean tiedon jakaminen on paras keino hälventää esimerkiksi asuntolahankkeiden kohdalla vastustusta, Salonen arvioi.
Hänen mukaansa myönteinen julkisuus mediassa on ollut omiaan vähentämään kehitysvammaisia kohtaan koettuja epäluuloja.
Positiiviseksi on koettu esimerkiksi dokumenttisarja Toisenlaiset frendit, jota esitettiin televisiossa vuosina 2010–2014. Se kertoi kehitysvammaisten kaverusten elämästä helsinkiläisessä kotiyhteisössä. Sarja toi esiin kehitysvammaisten erilaisuuden ja näytti, ettei kehitysvammaisuus ole este normaalille elämälle.
Aina eivät kaikki uudet hankkeet suju yhtä mutkattomasti. Esimerkiksi vuonna 2017 Rinnekoti-säätiö oli rakennuttamassa Kirkkonummen Sepänkannakselle kehitysvammaisten asuntolaa, joka oli vähällä estyä naapureiden tehtyä siitä valituksen.
Vastarintaa perusteltiin muun muassa sillä, että alueen asuntojen arvo vähenee kehitysvammaisten takia.
Lopulta naapurit kuitenkin vetivät valituksensa pois Helsingin hallinto-oikeudesta ja Sepänkannaksen asuntola juhlii tänä vuonna jo viisivuotista olemassaoloaan.
Välillä naapuruston vastustus voi olla hyvinkin sitkeää. Espoon Kaitaalla naapurit saivat viivytettyä vaikeasti kehitysvammaisille nuorille tarkoitetun asuntolan rakentamista vuosien ajan.
Naapurit vetosivat muun muassa siihen, että asuntolaksi kaavoitettu tontti sijaitsee metsän reunassa ja omalta osaltaan häiritsee metsässä asuvia tikkoja, liito-oravia, kettuja, peuroja ja pöllöjä.
Myös invataksien ja ruoka-autojen arveltiin tuovan alueelle liikaa liikennettä.
Espoon kaupunki kuitenkin myönsi asuntolalle rakennusluvan vuonna 2013.