Jätehuoltoyhtiö Kiertokapula Oy lähettää nurmijärveläisille asiakastiedotteen jätehuoltopalvelujen muutokseen liittyen. Kirjeet postitetaan viikosta 40 alkaen.
Nurmijärven kunta on päättänyt siirtää kiinteistökohtaisen jätehuollon Kiertokapulan hoidettavaksi. Yhtiö hoitaa jätehuollon 1.3.2023 alkaen seka-, kuiva- ja biojätteen sekä muovipakkausten osalta. Kiertokapula lähettää kaikille nurmijärveläisille kirjeen, jossa pyydetään tarkistamaan omat asiakastiedot sekä tarvittaessa ilmoittamaan muutokset asiakaspalveluun.
Kirjeet lähetetään 1 500 kappaleen erissä ja postinumeroittain jaoteltuna, joten kaikki kuntalaiset eivät saa niitä yhtä aikaa. Kirjeen tunnistaa Kiertokapulan logosta – kuori on valkoinen ja ikkunallinen.
Lisäksi Kiertokapula järjestää kuntalaisille kolme eri neuvontatilaisuutta tammi-helmikuun 2023 aikana. Tilaisuudet järjestetään Kirkonkylällä, Rajamäellä ja Klaukkalassa.
Tarkemmista ajankohdista tiedotetaan sekä kunnan että Kiertokapulan verkkosivuilla.
Myös isännöitsijöille järjestetään oma tilaisuus marraskuussa, sillä isännöitsijöitä ja taloyhtiöiden edustajia on myös pyydetty tarkistamaan kiinteistöjensä jätehuoltopalvelujen tietoja ja taloyhtiöiden nykyisiä jäteastiamääriä.