Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asunnon omistajaa voi odottaa kylmä kyyti, kun korot nousevat kahdesta suunnasta – Etenkin tällaisissa taloissa iso merkitys, sanoo OP Uusimaan johtaja

Asuntojen omistajilla voi olla pian nykyistäkin kovemmat ajat, kun korkojen huima nousu iskee kahta kautta. Näin arvioi OP Uusimaan toimitusjohtaja Olli Lehtilä Etelä-Suomen Medialle.

Jos asuntolainaa ei ole korkosuojattu, seuraava koron tarkistus lisää monien kuluja satoja euroja. Lisäksi korkojen nousu vaikuttaa taloyhtiölainoihin, Lehtilä huomauttaa. Hänen mukaansa vain viisi prosenttia asunto-osakeyhtiöiden lainakannasta on korkosuojattua.

– Tämä tulee näkymään rahoitusvastikkeissa, etenkin niissä taloyhtiöissä, joilla on suuria 60 prosentin asunto-osakeyhtiölainoja. Siellä voi tulla joillekin isoja yllätyksiä. Ja jos lisäksi vielä juuri nyt alkavat lyhennykset, kaikki kustannukset tulevat samaan aikaan.

Lehtilän mukaan yhtiövastikkeet ovatkin monilla nousemassa ensi vuonna.

– Korotuspaineet ovat tosi kovia. Sitten ovat vielä taloyhtiöt, joissa on iso korjausvelka. Se ei ole helppo yhtälö. Kun tämän päälle tulevat vielä energian hinnan nousu ja inflaatio, kyllähän sillä iso merkitys ihmisten arkeen on.

Toisaalta moni asunnon omistaja on ottanut omalle lainalleen korkosuojauksen, jonka suosio on edelleen nousussa. OP Uusimaan asuntolainakannasta korkosuojattua on noin kolmannes.

– Tosi monellahan koron nousu pysähtyy ihan sinne prosentin tasoon. Nollakorkojen ympäristössä korkosuojan sai todella halvalla, Lehtilä sanoo.

Kun koronapandemia pysäytti Suomen, Uudenmaan Osuuspankkien asiakkaat hakivat valtavat määrät lyhennysvapaita. Vaikka monen taloudellinen tilanne on heikentynyt nyt nopeasti, lyhennysvapaiden suosio ei ole Olli Lehtilän mukaan kasvanut.

– En usko, että tässä tulee piikkiä, mutta epäilen, että jonkin verran tulee loivaa nousua.

Lehtilä huomauttaa tilanteen olevan nyt kuitenkin hyvin erilainen kuin koronan iskiessä, sillä työllisyystilanne on hyvä.

Korotuspaineet ovat tosi kovia.

Olli Lehtilä, OP Uusimaa

– Tällä hetkellä ihmiset suoriutuvat vielä hyvin velvoitteistaan. Niin kauan kuin ihmisillä on töitä, en ole kovinkaan huolissani.

Myös yritykset ovat Lehtilän mukaan hyvässä kunnossa ja yritysluottokanta on OP Uusimaassa 3 prosentin kasvuvauhdissa.

Asuntolainojen kysyntä on Olli Lehtilän mukaan palannut vuoden 2018 tasolle.

– Nyt on tultu voimakkaasti ja nopeasti alaspäin koronahypestä.

Maailmantilanne näkyy myös siinä, että asuntolainat ovat entistä pienempiä.

– Tämä näkyy erityisesti Helsingissä. Kehyskunnissa ei näy niin dramaattista muutosta.

Lainasummien pienentyminen kertoo Lehtilän mukaan epävarmuudesta.

– Vaikka olemme jo pitkään laskeneet, mikä maksukyky on 6 prosentin tasolla, nyt se konkretisoituu jo suoraan, kun taso on 3–4 prosenttia marginaaleineen.

Suurin osa asuntolainoista on edelleen sidottu euriboriin, vaikka tällä hetkellä Osuuspankin oma OP Prime on selvästi halvempi. Lehtilä huomauttaa, että prime muuttuu yleensäkin hitaammin kuin euribor ja sekin noussee vielä noin euriborin tasolle.

Marginaalit ovat pysyneet entisellään.

– Meillä on Suomessa edelleen hyvin alhaiset marginaalit.

Korot ovat nousseet niin nopeasti, että joissakin arvioissa povataan voimakastakin taantumaa. Tällöin olisi mahdollista, että korot laskisivat yhtä nopeasti kuin ovat nousseet.

Toisaalta on myös arvioitu, että korot jatkavat nousukäyräänsä.

Olli Lehtilä arvioi, että nopeahkoja liikkeitä voi tulla kumpaan suuntaan tahansa.

– Pidemmässä juoksussa näyttää siltä, että emme ole kuitenkaan menossa nollakorkoympäristöön. Vaikka korot tulisivat alaspäin, ne näyttäisivät pysähtyvän sinne 2 prosenttiin. Tuntuisi olevan konsensusnäkemys, että aika, jota elettiin 10 vuotta, ei palaa.

OP Uusimaa julkaisi tänään perjantaina tuloksensa ensimmäistä kertaa, sillä pankki syntyi vasta elokuussa Helsingin Seudun, Itä-Uudenmaan ja Uudenmaan Osuuspankit yhdistyessä.

Vaikka uusi suurpankki syntyi haastavaan tilanteeseen, toiminta on pankin mukaan lähtenyt hyvin liikkeelle ja tunnusluvut ovat lähellä tavoitetta.

Omistaja-asiakkaidensa hankalaan tilanteeseen OP-ryhmä reagoi Olli Lehtilän mukaan nostamalla heidän bonuksiaan 30 prosentilla.

– Ryhmätasolla bonusten määrä kasvaa noin 65 miljoonalla eurolla ja meillä summa on noin 15 miljoonaa.

OP Uusimaa jatkaa myös alueensa järjestöjen tukemista entiseen malliin.