Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nyt on tämäkin tutkittu: näin moni suomalainen puuhailee etäkokousten aikana kaikkea muuta

Peräti joka kuudes etäkokouksiin osallistuva työntekijä myöntää, että touhuaa muutakin kuin keskittyisi menossa olevaan verkkopalaveriin.

Tämä käy ilmi Åland Convention Bureaun Syno Internationalilla teettämästä kuluttajakyselystä.

Kyselytulosten mukaan selvä enemmistö kokee fyysiset kohtaamiset itselleen etäkokouksia toimivammiksi. Lähes neljännes vastaajista myöntää, että etäkokouksissa läsnäolo kärsii. Fyysisissä kokouksissa läsnäolo-ongelmien kanssa kamppailee vain noin kahdeksan prosenttia.

Suomalaisista 51 prosenttia kokee, että itselle sopivin kokous- tai tapaamismuoto on kasvokkain. Noin kolmannes puolestaan sanoo, että omalla kohdalla digitapaamiset toimivat fyysisiä kokouksia paremmin.

Fyysisissä kokouksissakin keskittyminen kuitenkin välillä herpaantuu. Vastaajista lähes joka neljäs kertoo välillä ajattelevansa ihan jotain muuta kuin agendalla olevia asioita ja joka kymmenes katsastaa välillä sähköpostit tai kuulumiset kännykällä.

Syno International teki kyselyn Åland Convention Bureaun tilauksesta 8.–12. syyskuuta.. Digitaaliseen kyselyyn vastasi 1 010 henkilöä ympäri Suomea. Vastaajien ikähaarukka oli 18–80 vuotta.