Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hyvänmielen Joulupuu-keräys käynnistyy jälleen – keräys tuotti viime vuonna yli 500 lahjaa jaettavaksi

Perinteinen Joulupuu-keräys alkaa reilun viikon päästä maanantaina, kerrotaan Lios Club Klaukkalan Leojen tiedotteessa.

– Joulupuu-keräys on hyvänmielen joulukeräys, jolla kerätään joululahjoja eriarvoisessa asemassa oleville lapsille ja nuorille. Valtakunnallisella tempauksella kerätään joululahjoja esimerkiksi sosiaalihuollon piirissä oleville lapsille ja nuorille, tiedotteessa sanotaan.

Lahjatarpeita ja -toiveita on tänäkin vuonna paljon. Viime vuonna keräys tuotti yli 500 lahjaa jaettavaksi nurmijärveläisille lapsille ja nuorille. Keräyksen valtakunnallinen järjestäjä ja koordinoija on Joulupuu ry. Nurmijärvellä keräyksestä vastaa Lions Club Klaukkala Leat.

Nurmijärvellä sosiaaliperhetyön työtekijät ovat valinneet perheet, joissa lahjat tulevat tarpeeseen. Lapset ja nuoret ovat kertoneet omat lahjatoiveensa ja ne on kirjattu kuuseen ripustettuihin pakettikortteihin eri puolella Nurmijärveä oleviin keräyspisteisiin.

Lahjatoiveet voivat olla perinteisiä tavara- tai vaatelahjatoiveita, mutta varsinkin nuoren toiveena voi olla lahjakortti, jolla voi hankkia esimerkiksi itselle mieluisan vaatteen. Keräykseen voi osallistua hakemalla lahjatoiveen keräyspisteestä ja tuomalla toiveen mukaisen lahjapaketin keräyspisteeseen.

Keräyspisteinä toimivat kaikki kunnan kirjastot, Klaukkalan apteekki, Rajamäen apteekki, Parturi-kampaamo CutCut Klaukkalassa, K-market Röykkä, K-market Karppala Kirkonkylässä ja Sportia Klaukkala.

Keräykseen on mahdollista osallistua myös tekemällä rahalahjoitus sähköisesti osoitteessa ejoulupuu.fi. Myös eJoulupuun kautta saadut lahjoitusvarat kohdistetaan paikallisesti apua tarvitseville, eli lahjoittaja voi itse valita, minkä alueen eJoulupuuhun lahjoituksen tekee.

Joulupuu -keräys toteutetaan tänä vuonna ajalla 21.11.–11.12. Joulupuuhun voi lahjoittaa 26. joulukuuta saakka.