Tamperelainen tapahtumajärjestäjä RH Entertainment hakeutuu konkurssiin. Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että kesän 2022 festivaalien alhainen kannattavuus ja tästä muodostunut liikevaihto ajoivat yhtiön yrityssaneeraukseen. Käräjäoikeus aloitti RH Entertainment Oy:n saneerausmenettelyn 20. lokakuuta.
– Yrityssaneeraukseen liittyi asioita, joita emme osanneet ennakoida. Jouduimme maksamaan niin hakemusvaiheessa kuin yrityssaneerausmenettelyn alettua kaikki laskumme käytännössä ennakkomaksuina. Samanaikaisesti tuleviin kassaeriin kohdistui huomattavia kuittauksia, jotka tyrehdyttivät kassavirran nopeasti ja kokonaan. Vaikka syksyn tapahtumamyynti on onnistunut hyvin ja pääosin kannattavasti, niin tällä rahoitusmallilla on mahdotonta toimia ja jouduimme toteamaan, ettei toiminnan jatkolle ole mahdollisuuksia, kertoo toimitusjohtaja Riki Huhtala tiedotteessa.
RH Entertainment Oy jätti käräjäoikeudelle hakemuksen konkurssiin asettamisesta 10. marraskuuta. Konkurssiin hakeutumisella ei tule olemaan vaikutusta RH Entertainment Oy:n osaomistamien yhtiöiden toimintaan, vaan niiden toiminta jatkuu ennallaan.
Tulevien tapahtumien järjestäminen on vielä epävarmaa. Käräjäoikeudelle tehdystä hakemuksessa on pyydetty käräjäoikeudelta kiireellistä päätöstä konkurssiin asettamisesta. Kiireellisyyttä on pyydetty sen vuoksi, että konkurssipesään saadaan pikaisesti nimettyä pesänhoitaja, joka voi sopia tulevien tapahtumien järjestämisestä tai peruuttamisesta sekä muusta toiminnan jatkamisesta.
Osana konkurssia selvitetään nopealla aikataulla mahdollisuutta tapahtumien pitämiseen, myymiseen ja siirtämiseen siten, että niin asiakkaille kuin yhteistyökumppaneille aiheutuva vahinko jäisi konkurssista huolimatta mahdollisimman pieneksi. – Tämän päätöksen tekeminen on ollut erittäin raskasta ja vaikeaa. Olemme todella pahoillamme tästä aiheutuvasta vaivasta ja harmista asiakkaillemme, henkilökunnallemme, asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme, Huhtala sanoo.
Kaikista tapahtumista ja niiden mahdollisista peruuntumisista tiedotetaan erikseen sekä some-kanavissa että yhtiön kotisivuilla. Tulevia tapahtumia ovat muun muassa Raskasta joulua -kiertue ja Katri Helenan sekä Blind Channelin kiertueet.