Luottotietorekisteristä poistuu joulukuun alussa huima määrä maksuhäiriömerkintöjä: 1,6 miljoonaa yksityishenkilöiltä ja 175 000 yrityksiltä, kertoo Suomen Asiakastieto Oy.
Elämää hankaloittavasta merkinnästä pääsee 18 200 ihmistä ja 4 800 yritystä.
Ensi kuun alussa astuu voimaan luottotietolain muutos, jonka ansiosta maksuhäiriömerkintä poistuu kuukauden kuluttua siitä, kun merkinnän aiheuttanut alkuperäinen saatava on maksettu. Tämä on suuri muutos, sillä tällä hetkellä merkintä säilyy rekisterissä kahdesta kolmeen vuotta ja jos uusia maksuhäiriöitä tulee, aika voi olla pidempikin. Uusi laki poistaa sekä pidennys- että lyhennyssäännöt.
Maksuhäiriö näinkin pienestä saatavasta kertoo kuitenkin siitä, ettei minkäänlaista maksuvaraa ole jäljellä.
Ville Kauppi, Asiakastieto
Asiakastiedon viestintäpäällikkö Ville Kauppi uskoo lakimuutoksen kannustavan velallisia etsimään keinoja velan hoitamiseen, koska rästit maksamalla maksuhäiriöistä pääsee nopeammin eroon.
– Joulukuun alussa noin 31 000 henkilöllä on vain yksi maksuhäiriömerkintä, jonka perusteena oleva saatava on enintään tuhat euroa. Joukossa on varmasti henkilöitä, joilla on mahdollisuus saada taloutensa tasapainoon ja merkintä pois. Suurella osalla maksuhäiriö näinkin pienestä saatavasta kertoo kuitenkin siitä, ettei minkäänlaista maksuvaraa ole jäljellä, Kauppi sanoo tiedotteessa.
Keskimäärin maksuhäiriöisillä henkilöillä merkintöjä on toista kymmentä.
Rekisterissä on noin 8 000 yritystä, joilla ainoan maksuhäiriön summa on korkeintaan tuhat euroa.
Vaikka maksuhäiriömerkinnät poistuvat nyt suurelta määrältä suomalaisia, vielä suuremmalla joukolla ne pysyvät. Asiakastiedon rekisterissä on 1. joulukuuta maksuhäiriömerkintä noin 368 000 yksityishenkilöllä ja noin 40 000 yrityksellä.
Jotta maksuhäiriömerkinnän aiheuttaneen velan voisi maksaa hallitusti ja pienissä erissä, velallisen kannattaa Asiakastiedon mukaan pyrkiä itse aktiivisesti sopimaan velkojan kanssa maksusuunnitelmasta.