Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Klaukkalaan graffitiseinä ja frisbeerata, valtuuston käsittelyssä myös vaikuttamisasiaa

Valtuusto kävi useissa kohdissa keskustelua siitä, onko itse asianosaisilta kysytty.

Viime valtuuston kokouksessa käytiin keskustelua kahdesta Klaukkalaan liittyvästä aloitteesta. Ne kumpikin hyväksyttiin.

Ensimmäisenä oli käsittelyssä Riina Mattilan (kok.), Virpi Rädyn (kok.), Tarleena Takalo-Eskolan (kok.) ja 27 muun valtuutetun aloite alikulkujen maalaamiseksi ja graffitiseinän pystyttämiseksi Klaukkalaan.

Virpi Räty viittasi kunnan vastaukseen, jossa todetaan, että nämä toteutetaan graffitityöpajan jälkeen.

– Voi olla, että sillä saadaan uusia graffitintekijöitä, mutta voi olla, että asia ei enää kiinnostakaan nuoria.

Räty kertoi saaneensa nuorilta positiivista palautetta siitä, että Nurmijärvelle saataisiin vihdoinkin laillinen graffitiseinä.

– Kustannukset eivät ole suuret. Seinä voitaisiin teettää vaikka työpajalla.

Nuorisovaltuuston edustaja Tino Uusi-Heikkilä käytti myös puheenvuoron. Hänen mielestään aloitteen toteuttaminen on hyvä tapa lisätä nuorten kiinnostusta graffititaidetta kohtaan.

– Ne ovat parhaimmillaan laadukasta taidetta, mutta ne pitää valvotusti tehdä, ettei tule törkytaidetta.

Sirkka Rousu (sd) kysyi ovatko nuoret olleet mukana suunnittelussa?

– Pitäisi kuunnella oikeasti ja aidosti niitä, joita asia koskee.

Riina Mattilan mielestä sekä aloitteen tekijöitä että nuoria olisi pitänyt edes kerran ottaa mukaan keskusteluihin.

– Tärkeää olisi, että nuoret olisivat mahdollisimman paljon mukana. Silloin heitä on jatkossakin helpompi saada mukaan, totesi Tarleena Takalo-Eskola.

Sampo Karpo (kok) mainitsi, että graffiti on taiteenlajina julkisen tilan laitonta haltuunottoa.

– Jos yritetään tehdä siitä salonkikelpoista, sen henki hämärtyy.

– Klaukkala on niin ruma, että tapahtuu mitä tapahtuu niin vaikea kuvitella että se siitä pahenisi.

Valtuusto hyväksyi aloitteen ja siihen liittyvän Virpi Rädyn ponsiesityksen. Sen mukaan huhtikuussa toteutetaan alikulun graffitityöpaja ja sen jälkeen mahdollisesti toteutetaan vielä ennen lomia graffitiseinän pystyttäminen.

Toisena käsittelyssä oli Sirpa Rantalan (kesk) ja 13 muun aloite frisbeegolfradan perustamiseksi Klaukkalan alueelle.

Rantala totesi, että frisbeegolf on halpa harrastus.

– Frisbeegolf on yläkouluikäisten poikien keskuudessa yksi suosituimmista lajeista.

Aloitteen jättämisen jälkeen Rantala oli saanut yhteydenoton paikalliselta frisbeeseuralta ja heidät oli otettu mukaan suunnitteluun.

Rata on tarkoitus toteuttaa Hernemäkeen vuonna 2025.

Matti Putkonen (ps) huomautti, että Valkjärven kyläyhdistys on yhdessä koulun oppilaiden ja vanhempien kanssa rakentanut radan, joka on myös kaikkien käytettävissä.

Käsittelyssä oli Keskustan valtuustoryhmän aloite lasten kotihoidon tuen kuntalisän kolminkertaistamisesta 600 euroon.

Sen toteuttaminen nostaisi kustannukset ensi vuodelle yhteensä 2 042 790 euroon. Talousarvion valmistelussa kotihoidon tuen kuntalisään on vuodelle 2023 varattu 520 410 euroa.

Ina Kuula (kd) esitti aloitteen palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, mutta 35-16 päättyneen äänestyksen jälkeen asian käsittelyä jatkettiin.

Asiasta käytiin vilkasta keskustelua.

Noston puoltajat perustelivat asiaa mm. sillä, että jatkossa alkaa tulla yhä enemmän ja nuorempia lapsia hoitoon, kun perhevapaauudistus toteutuu.

 – Aloitteen taustalla on vakava huoli varhaiskasvatuksen paikkojen riittävyydestä. Päivähoitotilanne on nyt jo kriisiytynyt, sanoi Virpi Räty (kesk).

Valtuusto päätti kuitenkin lopulta, että kuntalisää ei kolminkertaisteta.

Valtuusto käsitteli vastausta Elli Mantilan (kesk.), Mirja-Liisa Tofferin (kesk.) ja Visa Tarikan (kok.) valtuustoaloitteeseen varahenkilöiden lisäämisestä varhaiskasvatukseen.

Sivistyslautakunta oli asiaa käsitellessään todennut, että varahenkilöiden lisääminen edistäisi henkilökunnan työssä jaksamista ja lasten saaman varhaiskasvatuksen laatua. Hoitajat ehtisivät tehdä työnsä hyvin, suunnitelmat päivän sisällöstä voitaisiin toteuttaa eikä tarvitsisi juosta talon sisällä ryhmästä toiseen. Tällöin opettajien ja hoitajien olisi myös mahdollista osallistua tarpeellisiin koulutuksiin, jos sijaisia olisi käytettävissä.

Vuoden 2023 talousarvioon varattiin rahaa kolmen varahenkilön lisäämiseen varhaiskasvatuspalveluihin 1.1.2023 alkaen.

Vaikuttajatoimielimien saaminen mukaan päätöksentekoon oli myös yksi käsitellyistä aloitteista, jonka olivat tehneet Leni Pispala (vihr.) ja Riikka Raekannas (kesk.).

Asiasta keskusteltiin pitkään. Otto Suhonen (kesk) kertoi olevansa pettynyt aloitteen valmisteluun.

– Siinä ei ole kuultu asian ytimessä olevia tahoja eli itse vaikuttamiselimiä.

Tällaisia ovat esimerkiksi nuorisovaltuusto ja vammaisneuvosto.

Suhonen esittikin asian palauttamista uudelleen valmisteluun siten, että valmistelussa kuullaan itse vaikuttamistoimielimiä sekä laaditaan niidden kanssa mallit osallistamisesta.

32-19 äänestyksen jälkeen palautusesitys hyväksyttiin.