Jumalanpalvelus on harvemmin hittiohjelma, mutta viime sunnuntaina televisioitua jumalanpalvelusta on katsottu Yle Areenassa jo noin 75 000 kertaa.
Tekijät ovat myös saaneet aivan poikkeuksellisen palautevyöryn sekä henkilökohtaisesti että sosiaalisen median keskusteluissa.
Syynä tähän kaikkeen on se, että Jouluradion 20-vuotisjuhlajumalanpalveluksen alussa ja lopussa nähdään sambakulkue.
Kulkueessa on mukana sambatanssijoita, joiden tyyliin kuuluva niukahko vaatetus on herättänyt kiukkua. Toisaalta moni kommentoija on kehunut, että sambakulkueesta paistava ilo sopii hyvin joulun ja Hoosianna-kappaleen ilosanomaan.
– Saiko joku tuosta rienauksesta sielunravintoa – seuraavaksi pornomessuille jakamaan ehtoollista. Ai niin siellähän te jo olitte. Voi mikä on luterilaisen kirkon alennustila, kommentoi yksi Ylen aihetta käsittelevän artikkelin kommenteissa.
– Loistavasti toteutettu adventin avaus. Kirkolta odotetaan jotakin muuta kuin synkistelyä. Samba ja saarna sopivat samaan tilaisuuteen. Tätä lisää, sanoo puolestaan toinen.
Jouluradion toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne arvioi, että palaute on ollut voittopuolisesti myönteistä. Samaa sanoo tuottaja Pekka Heikura Yleltä. Aluksi tosin tuli nuivia kannanottoja.
– Ehkä ala-arvoisimpia kommentteja ei viitsi toistaa, Heikura kuittaa.
Ylellä "sambajumiksen" tuoma kommenttivyöry yllätti Pekka Heikuran.
– Osasin aavistaa, että tästä tulee sanomista, mutta en arvannut, että näin paljon.
Hän kertoo, että katsojamäärä lähti nousuun aika lailla heti julkaisun jälkeen: maanantaihin mennessä ohjelmaa oli katsottu jo 45 000 kertaa.
– Tavalliset jumalanpalveluksissa kyse on noin 10 000 startista. Viime kesänä lähetetty vanhoillislestadiolaisten Suviseurojen jumalanpalvelus keräsi jonkin verran enemmän, noin 45 000 katselukertaa. Se oli ensimmäinen Suviseurojen televisiointi ja kiinnosti.
"Sambajumis" on tuonut jumalanpalveluksen pariin erityisesti nuorta ikäpolvea: noin 30 prosenttia katsojista on Heikuran mukaan ollut alle 45-vuotiaita.
Moni Yle Areenaan saapunut on selvästi tullut sosiaalisen median ja lehtijuttujen houkuttamana, mutta noin puolet katsojista pysyi matkassa varsin pitkään. Osa on katsonut pelkästään lopun.
Perinteinen eli lineaarisen televisiolähetyksen ääressä katsojat viihtyivät jumalanpalveluksen loppuun asti, kertoo Heikura katsojamittauksen perusteella.
Sambakulkue nähdään vain jumalanpalveluksen alussa ja lopussa. Sambaamisen välissä on pääpiirteittäin varsin perinteinen jumalanpalvelus, vaikkakin siinä kuullaan myös laulaja Jesse Kaikurannan tulkintoja ja pappi Kari Kanala kiljahtaa saarnan alussa "jiihaa".
– Kari Kanala säikäytti minutkin sillä aasikiljauksellaan, kun en ollut lukenut käsikirjoitusta, Heikura sanoo.
Idea sambakulkueeseen syntyi ajatuksesta heijastaa Jouluradion henkeä, kertoo Riitta Kalliorinne. Lisäksi Kalliorinne halusi kuvastaa radion kotipaikan, Helsingin Kalasataman, moninaisuutta.
– Täällä on vähän erilainen väestörakenne kuin monessa muussa paikassa. Halusimme tuoda ihmisen olemassaolon moninaisuutta kulkueeseen. Pyysimme sitten porukkaa kansainvälisestä seurakunnasta, lapsiryhmistä ja vammaisryhmistä, joissa on musikaalisuutta ja kristillisiä arvoja.
Kalliorinteelle oli itsestään selvää, että taustamusiikiksi tulisi Hoosiannasta sambaversio, jonka Jouluradio tilasi Tuure Kilpeläiseltä ja Kaihon Karavaanilta vuonna 2017. Jotta kulkue olisi oikeaa sambaamista, siihen päätettiin ottaa mukaan Tanssikoulu Sambicin tanssijoita.
– Sambaryhmästä tulikin suurelle yleisölle ainoa, jonka muistavat jumalanpalveluksesta. Sitä ei ollut suunniteltu minkäänlaiseksi provokaatioksi.
Kalliorinteen mukaan tarkoitus oli vain näyttää iloa. Jouluradio on aiemminkin herättänyt huomiota tempauksillaan, kuten joululaulureiveillä
– Olemme iloisia, että pystyimme herättämään näin paljon tunteita. En tiedä, onko jumalanpalvelusta koskaan katsottu näin paljon!