Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nurmijärven Reserviläisten puheenjohtaja: Isänmaallisuus ja sen arvostus nostanut selkeästi päätään

Itsenäinen Suomi täyttää ensi viikolla 105 vuotta. Nurmijärven Reserviläiset ry:n puheenjohtaja Jarmo Wilkman kokee isänmaallisuuden ja sen arvostuksen nostaneen selkeästi päätään Ukrainan sodan ja muuttuneen maailmantilanteen myötä. Muutos näkyy kasvaneena kiinnostuksena yhdistyksen toimintaa kohtaa.

– Olemme saaneet paljon kyselyitä toiminnastamme, näin ei ole aiemmin ollut. Halutaan liittyä jäseniksi tukemaan maanpuolustustyötä. Jäsenmäärämme on lisääntynyt noin sadalla jäsenellä tänä vuonna. Iältään uudet jäsenet ovat noin 20-vuotiaasta ylöspäin. Vanhin yhdistykseen liittynyt on 89-vuotias. Halutaan liittyä mukaan, vaikkei iän puolesta kuuluta enää reserviin, liittyminen on periaatekysymys.

Reserviläiset järjestävät jäsenilleen liikunta- ja ampumatoimintaa sekä osallistuvat veteraani- ja perinnetoimintaan.

Wilkman kertoo uusien jäsenien lähteneen aktiivisesti mukaan yhdistyksen toimintaan. Jäsenmäärän kasvettua uutena aloittaa dronekerho. Wilkman jatkaa uusien jäsenten osallistuvan etenkin ampumatoimintaan.

Nyt palaute on positiivista.

– Jäsenet haluavat harjoitella taitoja. Yhdistyksellä on vakituinen lentopallovuoro, golfjoukkue ja järjestämme suunnitusta. Itsenäisyyspäivänä olemme perinteisesti osallistuneet seppeleenlaskuun kirkonmäellä ja joulun kunniavartiot muodostamme kirkonkylän sankarihaudoilla.

Juhlapäivien lisäksi Nurmijärven Reserviläiset osallistuvat veteraanikeräykseen. Wilkman toteaa heidän osallistuvan keräykseen viimeiseen saakka, vaikka veteraanien määrä on vähentynyt.

– Ukrainan sodan alkaessa osallistuimme Suomen Punaisen Ristin keräykseen. Nurmijärven Reserviläiset ry ja Nurmijärven Reserviupseerikerho ry lahjoittivat yhdessä Ukrainan armeijalle 2 000 euroa.

Aikaisemmin Reserviläisiin suhtauduttiin eri tavalla, toteaa Wilkman. Kuluvan vuoden aikana suhtautuminen on muuttunut.

– Muutoksen huomaa etenkin ollessamme maastoasuissa osallistumassa erilaisiin tilaisuuksiin. Aiemmin suhtautuminen oli kriittisempää. Katsottiin vähän, että mitä nuo tekevät. Nyt palaute on positiivista. Ihmiset kokevat turvallisena osallistumisemme.

Wilkman kertoo Nurmijärven Reserviläisten ja Nurmijärven Reserviupseerikerhon järjestävän yhteisteistä toimintaa, jonka hän toteaa olevan vahvuus. Yhdistyksiin kuuluu noin 600 jäsentä.

Mitä itsenäisyys merkitse Wikmanille itselleen?

– Itsenäisyys on minulle etenkin sitä, että on valmis tekemään itsenäisyyden eteen töitä. Mielelläni koulutan nuorempia näihin reserviläisten hommiin. Minulla on sen verran ikää, ettei enää aktiiviseen palvelukseen pyydettäisi.