Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys" – neljäsluokkalaisille järjestettiin oma juhla Monikossa

Lasten itsenäisyysjuhla päästiin järjestämään nyt ensimmäistä kertaa.

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä kutsui Nurmijärven neljäsluokkalaiset ja heidän opettajansa juhlimaan Suomen itsenäisyyttä tiistaina 29. marraskuuta Klaukkalan Monikkosaliin.

Juhlan koostui puheista, yhdessä laulettavasta Maamme-laulusta, juhlatansseista sekä pientestä tarjoilusta. Opettajat saivat marraskuussa kutsukortit jaettavaksi omissa luokissaan kaikille neljännellä luokalla oleville oppilaille.

Oppilaat saivat kokemuksen juhlavaan tilaisuuteen osallistumisesta, oppivat juhliin liittyviä käytöstapoja ja tapakulttuuria sekä perinteisiä tansseja. Samalla luotiin ja siirrettiin eteenpäin Suomen itsenäisyyden juhlimiseen liittyvää traditiota.

Monikko täyttyi iloisista, siististi pukeutuneista nelosluokkalaisista kahdesti tiistain aikana. Itsenäisyysjuhla lähti käyntiin Nurmijärven musiikkiopiston esittäessä Finlandia hymnin. Tämän jälkeen oli kunnanjohtajan puheen vuoro.

– Onpa hauska, että olette ottaneet kutsun vastaan, Outi Mäkelä aloitti.

Hän muistutti, että tänä vuonna Suomi täyttää jo 105 vuotta.

– Miltä tuntuisi puhaltaa 105 kynttilää? Vielä on elossa henkilöitä, jotka ovat syntyneet ennen kuin suomesta tuli itsenäinen. Ennen itsenäistymistä olimme osa Venäjää, mutta meillä oli oma kieli ja vahva halu olla itsenäinen valtio. 6. joulukuuta 1917 se viimein toteutui, kun muut maat, Venäjä mukaan lukien hyväksyi itsenäisyyden, Mäkelä sanoi.

Hän myös kehotti lapsia miettimään, mistä he ovat Suomessa ylpeitä.

– Elämme maailman onnellisimmassa maassa, jossa on puhtain ilma. Täällä juodaan maitoa enemmän kuin missään muualla ja lukutaitoisia on eniten, Mäkelä muistutti.

Myös nelosluokkalaiset itse pääsivät ääneen. Palojoen koulun neloset sanoivat ettei itsenäisyys ole itsestäänselvyys.

– Se merkitsee todella paljon. Se tarkoittaa vapautta puhua omaa kieltä. Saamme nauttia kauniista luonnosta ja puhtaasta ilmasta. Saamme koulutuksen ja turvallisen koulumatkan, palojokelaiset kommentoivat.

Juhlassa tanssittiin muun muassa kehrävalssi, kikapoo, letkajenkka ja tiputanssi Nurmijärven tanssiopistolaisten avustamana. Yllätysvieraana oli lauluja Nuppu Oinas, joka sai pienistä ihmisistä koostuvat yleisön kiljumaan riemusta. Myös Maamme-laulu kantautui lasten suusta hienosti Monikkosalissa.