Klaukkalan naiskuoro Mystica ja Aleksi Matikainen yhdistävät jälleen osaamisensa ja tuovat kuulijoilleen lämmintä joulumieltä yhteisessä joulukonsertissaan Klaukkalan kirkossa maanantaina 12. joulukuuta. Aleksi Matikaisen lahjoja päästään kuulemaan paitsi bassolaulajana myös pianistina, kun hän debytoi Mystican säestäjänä. Konsertissa kuullaan myös Matikaisen ja kuoron yhteisesitys.
Joulurauhaa-teemaisessa joulukonsertissa kuullaan joululauluja meiltä ja muualta niin acappellana kuin pianosäestykselläkin. Perinteisten suomalaisten joululaulujen rinnalla kuullaan muun muassa ukrainalainen jouluinen kehtolaulu Spy Isuse ja ranskalaista alkuperää 1500-luvulta oleva Ding! Dong! Merilly on High! sekä kevyempiä joululauluja Amerikan mantereelta. Konsertin huipentaa Matikaisen ja kuoron yhteisesitys Oi, jouluyö, jonka Matikainen on sovittanut Mysticalle konserttia varten.
Konsertissa kuullaan joululauluja.
Mystican ja Aleksi Matikaisen yhteistyö alkoi viime keväänä Matikaisen Aleksis Kiven teksteihin tekemien kolmen sävellyksen kantaesityksestä Mystican 50+1 juhlavuoden konsertissa. Aleksi Matikaisen laulutaidot on noteerattu myös valtakunnallisella tasolla. Hänet on valittu tammikuussa pidettäviin arvostettuihin Lappeenrannan laulukilpailuihin.
Joulukonsertin valmisteluissa ovat olleet mukana myös Y´Mens Club Vantaan, Y-kilta Vantaan jäsenet, jotka huolehtivat konsertin väliaikatarjoilun järjestämisestä. Osa ohjelmatuotosta ohjataan Y-killan kautta hyvään tarkoitukseen, nuorisotyön tukemiseen Suomessa ja ulkomailla.
Mystica-kuorossa laulaa 29 eri ikäistä ja erilaisissa ammateissa toimivaa naista. Heitä kaikkia yhdistää rakkaus musiikkiin ja erityisesti kuorolauluun. Mystica toimii Nurmijärven opiston harrastuspiirinä. Sen kotipaikka on Klaukkala. Mystican ohjelmisto koostuu mm. kansanlauluista, kirkkomusiikista sekä kevyestä jazz- ja pop-musiikista.
Joulurauhaa! -joulukonsertti Klaukkalan kirkossa maanantaina 12. joulukuuta kello 18. Konserttiin on vapaa pääsy. Ohjelma 15 euroa. Konsertissa on väliaika.