Uotilan koulun oppilaat siirtyvät jatkossa yläasteelle Mäntysalon kouluun Klaukkalaan. Asiasta päätti sivistyslautakunta viime kokouksessaan.
Uotilan koulu on tähän asti muodostanut ainoana kunnan alakouluna yläkoulujen avoimen oppilaaksiottoalueen. Siirryttäessä 6. luokalta 7. luokalle koulun oppilaiden lähikoulun osoittamisen ovat valmistelleet aluerehtorit yhteistyössä yläkoulujen rehtoreiden kanssa noudattaen sivistyslautakunnan hyväksymiä lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteita.
Käytännössä Uotilan koulun 6. luokkalaiset ovat jo vuosia siirtyneet pääsääntöisesti Mäntysalon kouluun 7. luokalle, joitakin yksittäisiä oppilaita lukuun ottamatta.
Näiden yksittäisten oppilaiden yläkoulun määrittämiseen on vaikuttanut oppilaan opiskelema A2-kieli tai nk. sisarusperuste, jonka perusteella oppilas on ohjattu johonkin muuhun kunnan yläkouluista.
Tilanteen selkeyttämiseksi sivistys- ja hyvinvointitoimialalla on selvitetty Uotilan koulun lukitsemista Mäntysalon koulun syöttäväksi alakouluksi.
Tällöin Uotilan koulun yläkouluun siirtyvät oppilaat ovat yhdenvertaisessa asemassa muissa alakouluissa opiskelevien 6.-luokkalaisten kanssa. Tämä on selkeämpää myös perheiden kannalta ja mahdollistaa sen, että Uotilan koulun esiopetuksessa aloittava oppilas tietää tulevan koulupolkunsa ilman epävarmuustekijöitä.
Osana selvitystä Uotilan koulun oppilaiden huoltajille järjestettiin 28.10.–7.11. välisenä aikana kysely aiheeseen liittyen. Määräpäivään mennessä saatiin 44 vastausta, mikä tarkoittaa sitä, että noin 65 % huoltajista vastasi kyselyyn.
Vastaajista 30 puolsi ja 14 vastusti Uotilan koulun lukitsemista Mäntysalon koulun syöttäväksi alakouluksi.