Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi sai kaapelivarkaat kiinni Klaukkalassa – kaksikko toimitettiin poliisivankilaan

Itä-Uudenmaan poliisin partio sai viime sunnuntaina 11. joulukuuta aamuyöllä verekseltään kiinni kaksikon, jonka epäillään anastaneen kaapeliaKlaukkalassa sijaitsevalta työmaalta. Poliisin partio sai tehtävän kohteeseen noin puoli neljän aikaa aamuyöllä.

– Hätäkeskuksen antamien alkutietojen mukaan kohteessa oli käynnissä murto ja teko tallentui työmaan valvontakameroihin, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto poliisin tiedotteessa.

Partion saapuessa kohteeseen epäillyt tekijät olivat ehtineet jo poistua kohteesta, mutta heidän käyttämänsä auto saatiin pysäytettyä ja sen sisältä tavoitettiin niin epäilty kaksikko kuin työmaalta anastetut kaapelikelat.

– Kaksikko otettiin kiinni varkausrikoksesta epäiltynä ja toimitettiin Hyvinkään poliisivankilaan, Murto jatkaa.