Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Seven Ringettesille tappio vuoden viimeisessä ottelussa Klaukkalassa

Klaukkalassa todistettiin Keski-Uudenmaan paikallistaisto, kun Nurmijärven Seven Ringettes NSR ja Järvenpään Haukat ottivat mittaa toisistaan. Molemmilla joukkueista oli ennen tätä iltaa pistetili karsintasarjassa vielä avaamatta, joten tahtotila voittoon vuoden viimeisessä ottelussa oli varmasti kummassakin leirissä tapissaan. Ja tämä todistettiin myös kentällä, kerrotaan Ringetteliiton tiedotteessa.

Ottelu itsessään ratkesi jo avauserässä, kun vierasjoukkue Haukat rynni vakuuttavasti 0-6 johtoon Venla Röpelisen maalilla ajassa 13:00. Aivan täysin yhtä päätä ei koko ottelu kuitenkaan ollut, vaan kotijoukkue NSR hivuttautui pikkuhiljaa otteluun mukaan.

Alussa annettu etumatka oli kuitenkin NSR:lle liikaa, ja Nea Asumaan 4-8 kavennus ottelun lopussa oli vain laiha lohtu kotijoukkueelle ja sen kannattajille. Kyseinen osuma jäi myös ottelun viimeiseksi, joten 4-8 voiton myötä Haukat pääsi ansaitulle joululomalle maukkaat sarjapisteet vyöllään.

– Meillä oli hyvä fiilis joukkueena lähteä viimeiseen peliin ennen joulutaukoa. Taistelimme ja tsemppasimme toisiamme vaihtoaitiossa ja kentällä. Joulutauon aikana pääsemme treenaamaan lisää tulevaisuuden pelejä varten, kommentoi NSR:n hyökkääjä Julia Nisula tiedotteessa.

– Joukkueella oli hyvä fiilis ja luotto omaan sekä joukkueen tekemiseen. Onnistumisia tuli pelin jokaisella osa-alueella laajalla rintamalla. Voittaminen on ihan kivaa, ilakoi tiedotteessa Haukkojen puolelta Iina Kulmala.