Paljun kanssa aiheutunut vahinko voi koitua käyttäjälleen erittäin kalliiksi. Maksettavaa voi tulla jopa yli 10 000 euroa, huomauttaa Pohjola Vakuutus tiedotteessaan. Paljujen vahinkoilmoituksista korvataan vain alle puolet, koska esimerkiksi liki 60 prosentissa Pohjola Vakuutukselle tehdyissä vahingonkorvaushakemuksissa paljuvahinko on aiheutettu itse omalla välinpitämättömyydellä tai käyttöohjeiden vastaisella toiminnalla.
Paljujen yleisin käyttövirhe, jota vakuutus ei korvaa, on paljun lämmittäminen tyhjänä tai riittämättömällä vesimäärällä. Tällöin paljun kamiina saattaa palaa puhki. Puulämmitteisen paljun kamiina voi kipinöidä lähiympäristöön, minkä takia paljun lämmitystä tulisi aina valvoa.
Paljuvahingoista valtaosa tapahtuu lomakaudella. Talvikauden vahinkohuippu on joulukuussa, kun taas kesällä vahingot ajoittuvat erityisesti kesä- ja heinäkuulle.
– Usein vahinkotapauksissa paljun käyttäjä on ollut kertakaikkisen huolimaton, ja vahinko on siten itse aiheutettu, eikä varsinaisesti ennalta-arvaamaton vahinko, kertoo Pohjola Vakuutuksen korvauspäällikkö Sini Kujala tiedotteessa.
Paljuvahinkojen suuruusluokka vaihtelee muutamasta tuhannesta eurosta jopa yli 10 000 euroon. Vuokrahuoneistoissa ja vuokrattavissa paljuissa vastuu omaisuuden vakuuttamisesta on vuokraavalla taholla.
– Tällöin tulee kääntyä paljun vuokranneen yrityksen puoleen ja selvittää, ovatko he vakuuttaneet omaisuutensa, Kujala kertoo tiedotteessa.