Vuodenvaihteessa päättynyt tartuntatautilain väliaikainen pykälä 48 a eli sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön ”pakkorokotuslaki” ei lopulta tuottanut henkilökunnan joukkoirtisanoutumisia.
Asiasta kertoo Iltalehti.
Sen tekemän selvityksen mukaan koko maan yliopistollisten sairaaloiden alueilla reilut kolmekymmentä hoitajaa päätyi irtisanoutumaan. Husin alueella irtisanoutui seitsemän, Tyksin alueella parikymmentä, Pohjois-Pohjanmaalla kaksi sekä Taysin ja Kysin alueella molemmissa muutamia.
Monen kohdalla päädyttiin myös etsimään korvaavaa työtä. Esimerkiksi Helsingin yliopistollisen sairaalan hoitohenkilökuntaan kuuluu reilu 14 000 työntekijää, joista 75:lle etsittiin korvaavaa työtä riittämättömän suojan vuoksi.
Turun yliopistollisen keskussairaalan alueella viidelletoista työntekijälle joko etsittiin korvaavaa työtä tai tarjottiin etätyömahdollisuutta. Muun muassa toimistotyön tekemiseen etänä kannustettiin mahdollisuuksien mukaan.
Tampereen yliopistollisessa sairaalassa rokottamattomat hoitajat palasivat omiin tehtäviinsä jo kesälomien alkaessa.
Runsaasti vastustusta herättänyt laki velvoitti henkilöstöä ottamaan koronarokotukset, ellei työntekijällä ollut esittää todistusta sairastetun koronataudin kautta saadusta immuunisuojasta.
Vaikka varsinaisesti rokotetta ei ollut pakko ottaa, siitä kieltäytyminen tarkoitti valtaosalle työn ja palkanmaksun keskeytymistä.