Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, alkoi väestönsuojien ammattilaisella hurja työputki – 14 tuntisia työpäiviä seitsemänä päivänä viikossa

Yrittäjä Marko Saarinen mittailee uusia liiketiloja Järvenpäässä Satukukanpolulla. Avaimet hän on saanut viikko sitten ja samana päivänä pitäisi vielä saapua huonekalutoimitus. Toimintaa on pian tulossa Saarisen lisäksi pyörittämään kaksi yhtiökumppania.

Saarisen huhtikuussa 2022 perustama Suomen sammutinhuolto myy ja korjaa nimensä mukaisesti palosammuttimia sekä huoltaa väestönsuojia. Sammutinpuolen toiminnan aloittamista on hidastanut lupien saaminen, jossa on kestänyt odotettua pidempään.

Entisessä elämässään Lappeenrannassa Saarinen ehti toimia kodinkonekauppiaana 15 vuotta, kunnes ketju lopetti toimintansa. Sen jälkeen hän meni työntekijäksi ilmalämpöpumppuja asentavaan yritykseen, jossa toimintaa laajennettiin myöhemmin myös sammutinhuoltoihin ja väestösuojien tarkastuksiin. Nyt hän tekee niitä oman yrityksensä kautta. Jälkimmäisissä hommissa onkin riittänyt kiirettä sen jälkeen, kun Venäjä aloitti sodan Ukrainassa.

– Väestönsuojien tarkastusten ja huoltojen määrä on kasvanut noin 50 prosenttia. Taloyhtiöiden puheenjohtajat ja isännöitsijät ovat heränneet niiden kunnostustarpeeseen. Vastaan on tullut todella huonokuntoisia suojia. Vanhimmat ovat olleet 1960-luvulla rakennettuja, joille ei 50 vuoteen ole tehty mitään, Saarinen kertoo.

Tarkastuskäynnin yhteydessä käydään läpi muun muassa väestösuojan tarvikkeet, koneet ja vesipisteet. ymmenen vuoden välein niille pitää tehdä myös tiiveyskoe.

– Se tarkoittaa käytännössä, että suoja tehdään ilmatiiviiksi ja testataan alipaineella, kuinka kauan se kestää tiiviinä.

Vastaan on tullut käyttökelvottomia suojia, joissa esimeriksi ovi ei ole mennyt kiinni ollenkaan, tiivisteet ovat puuttuneet tai sulkuventtiilit ovat olleet niin ruosteessa, että ne kaikki on täytynyt uusia. Jossakin ilmanvaihtolaite ei ole toiminut lainkaan.

– Väestönsuojan vuosihuolto kannattaa tehdä säännöllisesti, jotta vältytään kalliilta remonteilta. Se maksaa noin sata euroa. Uusi ilmanvaihtokone maksaa 7000–8000 euroa, jos entinen on päässyt käyttökelvottomaan kuntoon, Saarinen opastaa.

Kiireisimpään aikaan viime kesänä Saarinen tarkasti 20 suojaa viikon aikana. Hän teki jopa 14 tuntisia päiviä seitsemänä päivänä viikossa, kun erään lähikaupungin väestönsuojat piti saada valmiiksi ennen koulujen ja päiväkotien alkamista.

Työ palosammuttimien ja väestönsuojien kanssa on ollut Saariselle hyvä oppikoulu aloittaa oma yritystoiminta, jossa hän pääsee perustekemisen lisäksi kehittelemään uusia tuoteryhmiä ja palveluita yhdessä yhtiökumppaniensa kanssa. Sammuttimien lisäksi Saarinen tarkistaa pikapaloposteja.