Kirjojen hamstraaja kirjoitti kirjan tavaroiden hamstraamisesta – opiksi itselle ja avuksi muille.
Uskontoa käsittelevistä kirjoistaan tunnettu tietokirjailija Aila Ruoho on uusimmassa kirjassaan tarttunut suomalaiskodeissakin ilmenneeseen ongelmaan: hallitsemattomaan tavarapaljouteen. Ahdas arki -kirjassaan hän etsii syitä ihmisten keräilypakolle ja etsii keinoja, joilla alkava kaaos saataisiin pidettyä hallinnassa. Hän etsii myös mahdollisuuksia auttaa ihmisiä, joiden kodissa vallitsee täysi kaaos.
– On tärkeää ymmärtää, että kyseessä on usein mielenterveyteen liittyvä häiriö, keräilypakko, hän kertoo.
Läheisenkään ystävän auttaminen asiassa ei ole helppoa, jos ihminen ei itse näe asiaansa ongelmana.
– Olen kirjoittanut tämän kirjan myös siksi, että se auttaisi muita tekemästä samoja virheitä, joita itse tein, kun yritin auttaa asiassa ystävääni, hän kertoo.
Nuorena Aila Ruoho päätti, että jos hän pääsee opiskelemaan teologiseen tiedekuntaan, hän tekee gradunsa hengellisestä väkivallasta. Näin myös tapahtui. Opiskelun päätyttyä gradun aiheesta syntyi myös kirja, sitten toinen ja lopulta useampikin. Tutkimustyö oli samalla terapiaa hänelle itselleenkin, sillä aihe oli Ruoholle läheinen ja osin omakohtainenkin.
Saamani palautteen mukaan kirjani ovat tuoneet apua ihmisille.
Tietokirjailija Aila Ruoho
– Saamani palautteen mukaan kirjani ovat tuoneet apua ihmisille, joilla on kokemusta hengellisestä väkivallasta, hän kertoo.
Ruohon uusin kirja Ahdas arki sen sijaan kertoo maallisemmista asioista: ihmisten tavarasuhteesta. Lähtötilanne kirjalle oli kuitenkin sama kuin hänen muussakin tuotannossaan: ongelman tunnistaminen, omakohtainen kokemus asiaan, halu perehtyä asiaan laajemmin ja halu auttaa ihmisiä asiassa.
Ruoho tunnistaa itsessäänkin ”pienen hamsterin”, joka ilahtuu uusista tavaroista, mutta jolle luopuminen tavaroista on vaikeaa. Hänellä, kuten monella muullakin, kodin tavarapaljous pysyy kuitenkin hallinnassa.
– Olen työstänyt omaa tavarasuhdettani mm. päättämällä, että ostan uusia tavaroita vain tarpeeseen, hän kertoo.
Ruoho jakaa kirjassaan hamstraajat kahteen pääryhmään: villeihin ja kahlittuihin hamstereihin. Molemmilla on kodissaan liikaa tavaraa, mutta kahlittu hamstraaja saa pidettyä kotinsa tavaramäärän hallittuna ”kahlitsemalla” tavarat kaappeihin, hyllyihin ja varastoihin.
Villeillä hamstereilla tavara kertyy röykkiöiksi kodin eri huoneisiin. Pahimmissa tapauksissa ihminen ei voi kodissaan enää syödä ruokapöytänsä äärellä, koska pöytä ja tuolit ovat täynnä tavaraa. Hän ei ehkä myöskään mahdu nukkumaan sängyssään, koska myös sänky on täynnä tavaraa. Kodin eri huoneet voivat olla jopa lattiasta kattoon asti niin täynnä tavaraa, että huoneesta toiseen pääsee vain vaivoin kulkemaan. Tavarat voivat olla jopa jätteitä.
– Tällaisen ihmisen suhde tavaraan on vääristynyt. Hän ei itse näe tavaroitaan roskina eikä asumisessaan ongelmaa.
Kodin kaaokseen liittyvissä ainakin pahoissa ongelmissa Aila Ruoho suosittelee kääntymistä ammattijärjestäjän puoleen. Jos ongelman takana on myös tunne-elämän häiriöitä, myös terapian käyttö on suositeltavaa.
Lievempiä ongelmia voi yrittää ratkaista itse vaikkapa kirjallisuuden, kurssien tai sosiaalisen median vertaistukiryhmien kautta.
Juttu on julkaistu aiemmin Länsi-Uusimaassa