Katuvalot palavat jatkossakin talvella vuorokauden ympäri paitsi Nurmijärven ydinkeskustoissa myös taajama-alueilla. Muilla alueilla ne sammuvat talvella puolilta öin ja syttyvät jälleen aamuneljältä. Näin toimitaan myös kunnan omistamien ja ylläpitämien yksityistiellä sijaitsevien tievalojen osalta. Liikuntapaikoilla valot ovat talvella sammuksissa kello 21.30–6.30. Kesäkuukausina 22.5.–7.8. katuvalot ovat sammuksissa koko Nurmijärven sähköverkon alueella.
– Mielestäni päätös on aika looginen. Jos liikennettä on vähän, valoja on turha pitää päällä. Ymmärrän senkin, että ydinkeskustoissa ja taajamissa liikehdintää on enemmän ja katuvalaistusta tarvitaan, sanoo tekninen johtaja Juha Oksanen ja jatkaa:
– Yksi syy sille, että katuvalot päätettiin pitää talvella koko ajan päällä myös taajama-alueilla, on turvallisuus. Pimeys voi aiheuttaa paitsi turvattomuuden tunnetta myös liukastumisia ja ilkivaltaa.
Nurmijärven tekninen lautakunta päätti katuvaloista ja monista muista energiansäästöhankkeista ja -toimenpiteistä kokouksessaan 26. tammikuuta.
– On hienoa, että kokonaisuus ymmärrettiin. Valtakunnallinen haaste on sähköpula. Pienilläkin säästöillä on vaikutusta, ja Nurmijärven kunta haluaa näyttää tässä esimerkkiä. Lisäksi tulevat euromääräiset säästöt, joilla on vaikutusta kunnan taloutseen, Oksanen sanoo.
Uudet valot maksvat itsensä takaisin muutamassa vuodessa.
Monet kuntalaiset ovat varmasti tyytyväisiä Kirkonkylällä sijaitsevan Krannilan tekojääradan osalta tehtyyn päätökseen. Tekninen lautakunta päätti, että sen jäädytystä jatketaan helmikuun loppupuolelle.
Päätösesityksen mukaan jäädytyskoneet olisi säästösyistä suljettu jo tammikuun lopussa. Toimenpide olisi tuonut kunnalle 10 500 euroa säästöä.
– Tekojäärata on kunnan tuottama maksuton jääurheilupalvelu kuntalaisille. Pidän positiivisena asiana, että tekojäärata pidetään auki ja lapset ja perheet pääsevät liikkumaan. Jos hiihtolomalla ei ole hiihtokelejä, niin pääsee ainakin luistelemaan. Suhteutettuna säästöön tämä on kiva päätös ja lautakunnan kädenojennus kuntalaisille, Oksanen sanoo.
Kunta pyrkii säästämään energiaa myös pidempiaikaisilla investoinneilla kuten pääteiden valaisimien vaihtamisella, katuvalaistuksen ohjausjärjestelmän uusimisella sekä siirtymällä led-valaisimiin, jotka himmenevät portaittain valoisuuden mukaan.
– Uudet valaisimet kuluttavat energiaa murto-osan siitä mitä vanhat. Valaisimia on vaihdettu vuosittain määrärahan puitteissa, mutta uuden buustin vaihtamiselle tuo tarkoitukseen juuri myönnetty 200 000 euron lisämääräraha, Oksanen kertoo ja jatkaa:
– Valojen vaihtamista riittää vielä useaksi vuodeksi. Toisaalta uudet valot maksavat itsensä takaisin muutamassa vuodessa.
Valojen ohjausjärjestelmän vaihto mahdollistaisi jatkossa valaistuksen tarkemman ohjauksen.
Nurmijärven kunta on ollut syksystä asti mukana Astetta alemmas -kampanjassa laskemalla kiinteistöjensä sisälämpötilan 20 asteeseen, poikkeuksena päiväkodit ja terveydenhuollon rakennukset. Tyhjänä olevien kiinteistöjen lämpötila lasketaan puolestaan 15 asteeseen.
– Energiansäästöhankkeet tuovat kunnalle vuosittain kuusinumeroiset säästöt, joskaan ne eivät kaikki toteudu kuluvana vuonna. Esimerkiksi Astetta alemmas -kampanja merkitsee 70 000 euron säästöä vuodessa, Oksanen sanoo.