Näyttelijä Seela Sella uskaltaa rähistä vanhojen ihmisten puolesta.
Kiirettä pitää, näyttelijä Seela Sella, 86, huudahtaa puhelinhaastattelun alkajaisiksi.
– Olen onnellinen, että minulla on sellaista työtä, jota haluan tehdä ja että on ihmisiä, jotka haluavat tulla esityksiin.
Sella kiertää aktiivisesti pitkin Suomea esiintymässä. Hänen ohjelmistossaan on muun muassa Kauan kukkineet omenapuut. Sen käsikirjoitus perustuu Martti Joenpolven novelliin. Esitys sai ensi-iltansa 2021, jolloin Joenpolvi ja Sella juhlivat pitkää taiteilijuuttaan.
Vuosi 2023 on juhlavuosi Sellalle ja esityksen ohjaaja Kari Paukkuselle, koska he ovat tehneet yhteistyötä 50 vuotta.
Haastattelua seuraavana päivänä Sella on lähdössä Joensuuhun. Talven ohjelmaan kuuluu myös Lapin kiertue ja muita kaupunkeja: Rovaniemi, Oulu, Kuusamo, Kokkola, Lohtaja, Jyväskylä...
Etelä-Suomen keikoilla Sella kulkee aika paljon omalla autollaan, koska mukana kulkee esitykseen liittyvää rekvisiittaa.
– Jos matkustan junalla, tavarat pitää pakata taksiin, sitten junaan ja sitten taas taksiin. Sekin sujuu, kun otan huumorin mukaan.

Mistä 86-vuotias Seela Sella saa energiaa?
– Ihmisistä, ihmisistä ja ihmisistä, hän vastaa.
– Olen kiinnostunut kaikista ihmisistä. On ihanaa tavata eri ammateissa työskenteleviä ihmisiä eri puolilla Suomea.
Yhtenä motiivina Sellan työskentelylle on se, että hän haluaa auttaa ja olla esimerkkinä lapsilleen ja lapsenlapselleen, joka tällä hetkellä työskentelee Levillä.
– Olen sanonut hänelle, että sinulla on nyt tällainen 86-vuotias mummu, mutta kaikki mummut eivät ole samanlaisia.
Työhön voi Sellan mukaan suhtautua intohimoisesti silloin, kun se on mukavaa.
– Jos se ei ole, silloin pitäisi voida vaihtaa työpaikkaa. Ei ihminen voi uhrata koko elämää sille, että hän on onnettomassa työsuhteessa – tai parisuhteessa.
Energiaa tulee myös huumorista, vaikka Sella väittää olevansa tosikkotyyppi. Katsojat saavat vuorostaan energiaa Sellalta.
– Kun kerron Karin haastattelussa Ihan Seelana -esityksessä elämästäni, ihmiset voivat peilata siihen omia kokemuksiaan ja miettiä, miten he näkevät saman. En ole erikoinen ihminen, vaan kokemukseni koskevat ihan tavallisia asioita ja ongelmia.
– Vanhojen täytyy pitää hirveästi puolensa, jotta he pysyvät yhteiskunnassa mukana. Se on epäreilua.
Sella sanoo toimivansa mielellään vanhusmannekiinina. Hän ei hyväksy sitä, että vanhoja väheksytään. Moni vanha tekee edelleen töitä ja antaa Suomelle rahaa.
– Suurin osa on kasvatettu ajattelemaan, että ”ei tehdä itsestä numeroo”. Meidän, joilla on uskallusta, pitää rähistä muiden puolesta.
Iso ilonaihe Sellalle on se, että Espoon asema kulttuurikaupunkina on vahvistumassa.
– Haluaisin halata henkilökohtaisesti jokaista, joka äänesti uuden teatteritalon puolesta!
Teatteritalo on Sellalle niin merkittävä, että hän käyttää teatterista sanaa hän: Hän tuo Espooseen huippuvierailijoita.
– Espoon kaupunginteatterin lisäksi vain Tampereen teatterikesä tuo Suomeen ulkomaisia vierailijoita.
Seela Sellan sielu on Espoon kaupunginteatterin toiminnassa mukana, koska hänen tyttärensä on siellä töissä ja lapsenlapsikin oli lukioaikana teatterin vahtimestarina.
– Espoon kaupunginteatteria pitää kiittää myös freelancenäyttelijöiden työllistämisestä. Myös Tapiola Sinfonietta, Emma ja koko kulttuurikeskuksen kokonaisuus tekevät hienoa työtä.
Juttu on julkaistu aiemmin Länsiväylässä