Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

USU: Päivystysruuhka pääosin hellittänyt Husissa ja monella muulla alueella

Yhteispäivystyksen pahimmat ruuhkat ovat hellittäneet Husin Helsingin ja läntisen alueen yhteispäivystyksissä, mutta ruuhka on jatkunut Hyvinkään yhteispäivystyksessä. Asia selviää Uutissuomalaisen hyvinvointialueille tekemästä kyselystä.

– Tilanne on nyt parempi kuin vuoden vaihteessa. Koronapotilaiden määrä Helsingin kaupungin sairaaloissa on vähentynyt, joten niihin mahtuu nyt paremmin potilaita päivystyksistä ja Husin osastoilta, mikä lisää sujuvuutta kaikkinensa, Hus-yhtymästä kerrotaan Uutissuomalaiselle.

Ruuhkien hellittäminen tarkoittaa, että potilaita on vähemmän ja jatkohoitoon on päässyt aiempaa paremmin.

– Iso kysymys on, jatkuuko tilanne tällaisena.

Ruuhkat ovat hellittäneet myös monilla muilla hyvinvointialueilla, Uutissuomalainen kertoo. Aiempaa rauhallisemmaksi tilannetta kuvailevat Kymenlaakso, Pohjanmaa, Päijät-Häme sekä Hus-yhtymän Helsingin ja läntisen alueen yhteispäivystykset. Normaaliksi päivystyksen tilannetta kuvailevat Etelä-Pohjanmaa, Etelä-Savo, Kainuu, Kanta-Häme, Satakunta, Pohjois-Pohjanmaa ja Varsinais-Suomi.

Kaikkiaan hyvinvointialueita on 21, mutta Keski-Pohjanmaan, Pirkanmaan ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueet eivät vastanneet kyselyyn.

Päivystyksiä ruuhkauttavat Uutissuomalaisen kyselyn mukaan erityisesti jatkohoitopaikkojen puute ja se, että ihmiset eivät saa aikoja kiirevastaanotoille perusterveydenhuollossa.