Nurmijärvelle valmistui vuonna 2022 yhteensä 436 uutta asuntoa. Näistä omakotitaloihin tai paritaloihin valmistui 191 asuntoa. Rivitaloasuntoja valmistui 93 ja kerrostaloasuntoja 152.
Vuosi oli kokonaisuudessaan pientalopainotteinen. Omakotitaloihin, paritaloihin ja rivitaloihin valmistui 65 prosenttia kaikista asunnoista.
Valmistuneiden omakoti- ja paritalojen osalta korostuivat Rajamäen Kylänpään asuinalue sekä Klaukkalassa Vanha-Klaukan ja Järvimaan alueet. Myös Klaukkalan Lintumetsän asuinalueen pohjoispuolella sijaitsevan Jäkälätien alueen yksityisiä tontteja lähti korona-aikana rakentumaan aiempaa enemmän ja alueelle valmistui vuonna 2022 kymmenkunta omakotitaloa.
– Pientalotuotannon osalta vuosi 2022 oli runsas, sillä 191 valmistunutta asuntoa omakotitaloon tai paritaloon on reilusti yli kymmenen vuoden keskiarvon. Keskimäärin 2010-luvulla erillispientaloja valmistui noin 110 vuodessa ja myös 2020-luvun ensimmäiset vuodet noudattivat pitkän aikavälin trendiä, Nurmijärven kunnan erikoissuunnittelija Katriina Ahokas kertoo.
Myös rivitalorakentaminen oli aiempaa vilkkaampaa. Keskimäärin viimeisen kymmenen vuoden aikana on valmistunut reilut 50 rivitaloasuntoa, nyt lähes tuplasti (93 asuntoa).
Kerrostalorakentamisen puolella valmistuivat erityisesti isot hankkeet Klaukkalan Ali-Tilkassa kaikkiaan reilut 150 asuntoa.