Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kiertokapula tehostaa tekstiilijätteiden keräystä – Nurmijärvi saamassa toisen keräysastian

Kiertokapulan tekstiilijätteiden keräysastiat erityisesti Hyvinkäällä ja Järvenpäässä ovat olleet niin täysiä, että tekstiilipusseja on päätynyt odottamaan keräysautoa kadulle. Astioiden tyhjennysväli on yksi viikko.

Kiertokapula reagoi tilanteeseen lisäämällä helmikuussa toiset keräysastiat kumpaankin kaupunkiin, kertoo Kiertokapulan vastaanotto- ja käsittelypäällikkö Matti Niittymäki.

– Nurmijärvelle myös, mikäli keräyspaikan maanomistajalta saadaan siihen lupa.

Keräysastiat tulevat edellisten viereen.

– Mikäli kapasiteetin lisäys ei riitä, harkitsemme keräysvälin tihentämistä, hän sanoo.

Kiertokapula aikoo katsoa rauhassa tilanteen kehittymistä.

On mahdollista, että astiat ovat suosittuja alkuinnostuksen vuoksi, ja poistotekstiilien tulo laantuu, kun suurimmat patoutumat on purettu.

– Keräämme nyt kokemuksia, ja maaliskuun paikkeilla tehdään päätös, tuleeko jatkossa keräysverkostoon jotain muutoksia.

Niittymäen mukaan poistotekstiilejä kerättiin tammikuussa noin 4 600 kiloa. Määrää on ollut vaikea arvioida etukäteen.

Poistotekstiilien keräykseen voi lajitella käyttökelvottomaksi kuluneet, mutta puhtaat, hajuttomat ja kuivat paidat, housut, hameet ja takit sekä kodintekstiilit.

Kiertokapulan ohjeiden mukaan tekstiilipussukoita ei saa kuitenkaan jättää kadulle, koska ne voivat päästää kosteutta sisälleen ja muuttuvat keräyskelvottomiksi.

Niittymäki rauhoittelee, että mikäli pussit on suljettu tiiviisti, ne eivät lennä oikopäätä sekajätteeseen.

Poistotekstiilien esilajittelusta vastaavat Valkeakoskella Levateks ja Hämeenlinnassa Työvalmennusäätiö Luotsi. Nämä pelastavat joukosta kierrätyskelpoisen materiaalin, joka lähtee Turkuun jatkolajitteluun.

Osa poistotekstiileistä päätyy uudelleenkäyttöön ja osa jalostetaan kierrätyskuiduksi poistotekstiilin käsittelylinjastolla Paimiossa.

– Tuosta 4 600 kilosta on ollut materiaalihyödyntämiseen kelpaamatonta noin 900 kg, joka on hyödynnetty energiana eli poltettu sekajätteen seassa.

Keräysastioissa ei ole puhelinnumeroa, johon asiakas voisi vinkata astian täyttymisestä. Yksittäisten astioiden tyhjentäminen ei olisi Niittymäen mukaan tehokasta.

Tehokkuus on syynä myös siihen, ettei esimerkiksi Klaukkalassa ole keräysastiaa. Kiertokapula kysyi syksyllä kaikilta 13 osakaskunnaltaan keräyspaikoista. Astiat sijoitettiin niihin kuntiin, jotka määräajassa ilmoittivat paikan.

– Nyt mennään muutama kuukausi nykyisellä verkostolla. Talviajan jälkeen katsotaan muutostarve. Joka viikko emme lähde reagoimaan ja muuttamaan keräyspaikkoja, vaan kyseessä on kokonaisuus, Niittymäki linjaa.

Kuntalaisilta verkkosivujen ja somen kautta Niittymäen korviin tullut palaute on ollut pääsosin kiittävää.

– Valveutuneita ihmisiä kiinnostaa, että tekstiilijätteet nyt kerätään.

4 600

kiloa poistotekstiilejä kerättiin tammikuussa Kiertokapulan alueella.